Tiistaina vietettiin Taikkiksen kanssa "tyttöjen päivää" kauneudenhoidon merkeissä. Elikkäs suuntasimme kohti kaupunkia, Lucky Star- trimmausliikkeeseen. Paikka oli Taikkikselle jo tuttu, eikä mitään traumaa edelliseltä kuukauden takaiselta turkinhoitoreissulta lienny jäänyt, sillä Taikkis suuntasi liikkeeseen häntä tollerimaisesti pystyssä heiluen! Ja hienostihan se sujui kuten viimeksikin. Koira syliin ja hoitopöydälle, kangaslenksu kaulaan ja harja, sakset ja kynsileikkurit töihin. Jalka kerrallaan tassu ilmaan, naps naps naps naps, karvat veks varpaan väleistä ja käpälän reunat siistin pyöreiksi. Taika katseli toimitusta isosta peilistä ja ihaili että kylläpäs tulee siistiä! Vatsan alla ei ollut paljoa leikattavaa eikä hännässä, muutama hajakarva siistiittiin. Korvapörhöissä oli hieman enempi hommaa, muttei läheskään sellaista urakkaa kuin viimeksi. Edelliskerralla korvat nypittiin johon Taika suhtautui hyvin tyynesti, trimmaaja kertoi että toisenkinlaista käytöstä on tullut nähtyä... Nyt korvat kaunisteltiin ohennussaksilla ja lopputulos oli hyvä, ilme siistiytyi kummasti. Trimmi kesti noin 45 min ja Taika malttoi seistä/istua ihan rauhassa koko ajan. Hieno tyttö! Ja sitten ostettiinkin kuivattua naudankeuhkoa iso pussukka ja päästiin tollerimobiilin takapenkille sitä järsimään. Kotimatka sujuikin mukavasti keuhkonpalan kanssa puuhastellessa.
Torstaina oli vihdoin meidän toinen kerta agillityä. Päiväjärjestys poikkesi hieman normaalista rytmistä eli kun yleensä vaihdan lennossa vaatteet koiravermeisiin heti töistä päästyäni ja kiiruhdetaan Milliä hakeen lenkille, niin nyt käytiinkin vain pieni kierros kävelytiellä ja mentiin Millin risteyksen ohi. Sitähän Taika ei voinut ollenkaan ymmärtää! Mutta totta se oli, ei menty kaverille. Siispä alettiin pureskella hihnaa ja hillua mamman hihansuussa. Mutta ei auttanut, kotio mentiin. Ja kurjuus jatkui, kaivettiin imuri esiin. Viime kerrasta olikin jo aikaa...... Taikan aikuistumisen huomasi tässäkin. Enää ei apinan(tollerin)raivolla hyökätty imurin suulakkeeseen kiinni kuten pienempänä, vaan nyt tyydyttiin katselemaan siivoustoimitusta pienen hajuraon päästä. Läsnähän piti tietty olla ja siirtyä mukana aina sinne minne imurikin meni, yhdessä se siivous kävi mukavasti (?!) Siivottuun olkkariin olikin sitten hyvä piilotella kitekat- raksuja mattojen alle, takan reunukselle, kuntopyörän päälle.. Jotain käyttöä silläkin kapineella, koiran namin- piilotusteline! Kun namit oli nuuskutettu esille, kaluttiin kongillinen maksalaatikkoa ja sitten lähettiinkin lenkille. Ja tällä kertaa haettiin Milli mukaan, jippii! Kyllä häntä nousi entistäkin pystympään kun Taikkis huomasi että käännyttiin kaverin kotikadulle. Metsässä koirat kirmasivat reilun puolen tunnin lihastenlämmittely- lenkin, ennenkun lähettiin agilityyn.
Reenihallissa oli tällä kertaa jaettu tila kahtia, ja kaksi koiraa pääsi reenaan samaan aikaan kumpikin omalla radallaan. Tuo ratajako tosin oli hieman häilyvä, kun pitihän sitä käydä katsastamassa mitä kaveri siellä naapuri radalla puuhaa, ja jos sen mammalla olis parempia namuja. Ekana meillä oli ohjelmassa putki. Viimekertaista muistellen varauduin jo könyämään tötteröön itse, kun Taikkis ei yllätys yllätys suostunut namin perässä putkeen sukeltamaan. Mutta voi ihme ja ihanuus! Milli pomppi naapuriradalta Taikan tykö ja suoraan putkeen (joka tällä kertaa oli muuten täydessä mitassa) ja Taikahan tietty kavarin perässä! Näin tuli putki suoritettua vauhdilla ja innolla ja tän jälkeen sujuikin putkittelu ilman Milliäkin. Taisipa olla jopa kivaa Taikkiksen mielestä, sen verta innoissaan putkea paineltiin päästä toiseen!
Toisella radalla oli sitten aita, joka ei niin hirmu kiinnostava ollut. Tokihan siitä pompittiin suuntaan ja toiseen, mutta ei tainnut olla haastetta. Näitten jälkeen lähettiin hetkeksi ulos Millin ja Taikan kanssa, jotta toinen koirakko sai reenata rauhassa samat esteet. Kun tuli taas meidän vuoro, oli uutena opeteltavana rengas. Taika katseli rengasta, nuuskutti ja kurkki siitä läpi. Muttei hypännyt, ei vaikka koiransuklaata heitinkin ja kannustin kovasti. Vasta kun kouluttaja tarjosi mielle käyttöön uudenlaisia makupaloja, alkoi homma pelittää! Koirahan tuli kuin vettä vaan renkaan läpi ja ees taas intoa puhkuen, uudet namit maistuivat ihanalle! Alkoi selvästi into kasvaa, ja kun päästiin toiselle puolelle rataa suorittamaan pariestettä, siis putki ja aita yhdistelmää, oli Taika tosi innoissaan. vauhtia oli senverran että hyvä kun itse perässä pysyin. Kuuma tuli ja hauskaa oli! Mahtavaa katsoa omaa koiraa kun se on niin innoissaan! Eikä Taika yrittänytkään poiketa Millin puolelle, vaan oma mamma (ja ne namit...) kiinnosti enempi! Milli kävi katsastamassa muutamaan kertaan Taikan suorituksia, taisi ne namit tuoksahtaa Miltsunkin nenään hyvälle!
Kun toinenkin koirakko oli reenannut radan, esteet raivattiin syrjään ja koirat päästettiin "sosiaalistumaan". Olihan siinä haukkua kerrakseen. Lapinkoiranarttu 3-v haukkui ihan taukoamatta ja oli vähän pomotusmeiningillä. Ja Taikahan vastasi ihan oikealla haukkuäänellä, ei ollut enää kimeää "teinihaukkua" vaa ihan oikeaa Wuh Wuh- ääntä! Vähän oli meno sellaista että kauhulla odottelin koska otetaan kovemmat otteet kuin haukku käyttöön, mutta onneksi ei mitään käynyt. Hetken aikaa riekuttuaan otettiin koirat kiinni ja suunnattiin kotia kohti. Väsynyt ja onnellinen poppoo, ihanan hauska harrastus sekä kaksi- että nelijalkaisille!
