Tietoa päähenkilöistä

Taika- tollerin (C.I.E RU LV BY EE MVA EE LV LT BALT VMVA RIGAVW-18 EEV-17 EEVV-17 RKFV-10 BYW-10 BALTV-10 V-10 BALTVV-16 VV- 16 TK1 BH Copperfox`s Carina) sekä Taikan tyttärien Lumon (FI JVA CIE BY MVA EE MVA LV MVA BYW- 13 PMV-13 LVV-15 TLNW- 16 Magicfox`s Malvira) ja Minkun (FI JVA CIE BY MVA LV MVA EE MVA LT MVA BALT MVA BYW-15 EE JMVA LV JMVA BALTJW-15 TLNJW-15 TLNW-15 BALTV-16 RIGAW-18 Magicfox`s Nebbiolo) sekä Minkun tyttären Myrrin (RIGAJW-18 Magicfox`s Amarone) koirailua kotosalla ja harrastusten parissa raportoi Hanna- emäntä. Naurua ja hammasten kiristystä :)






2018-05-31

VEPE- treenikausi alkoi!


Lumo hakee venettä

Eilen starttasi meidän VEPE- treenikausi. Koko lauman kera treeneihin lähdettiin. Ensin laitettiin Jarnon ja treenien vastaavan Liisan kanssa "rata" kuntoon, eli kannettiin vene rantaan, soudettiin poiju 30 m päähän, pistettiin lähtöportti (liput joiden välinen etäisyys on 5 m) rantaveteen ja vietiin treeneissä tarvittavat tavarat (köysi, vientiesineet) rannalle. Olimme ensimmäiset treenaajat ja saimmekin tehdä koko lauman osalta treenin ennenkuin muita osallistujia alkoi ilmaantua paikalle.

Ensin treenasi Lumo, hän kun on meidän VEPE- konkari. Veneestä hyppyä ei epäröity sekuntiakaan, vauhdikas loikka ja uinti rantaan. Rantavedessä treenattiin esineen vietiä, joka viime VEPE- kaudella laitettiin varovasti vasta aluille. SOVE:ssahan me emme ko. liikettä suorittaneet, tämän kesän ALO- luokan kokeita varten se nyt opetellaan. Minä olin rannalla Lumon kanssa, rauhoittaen Lumon istumaan sivulle. Jarno oli veneessä, sen verran vedessä että Lumon piti kahlata. Jonkinmoinen muistijälki oli Lumolle jäänyt syksyllä aloitetusta treenistä, sillä hienosti se patukka suuhun kelpasi ja parin yrityksen jälkeen sitä alettiin viedä Jarnolle. Kyllä siitä hyvä tulee!

Seuraavaksi pääsivät Rouva ja Minku tekemään veneestä hypyt. Rouva esitti jälleen hienon loikkansa, ja varmoin ottein ui rantaan. Minkulla tuli viime kesänä "joku" ongelma veneestä hypyn kanssa, loppukauden treeneissä Minku ei suostunut hyppäämään. Nytkin oli melkoista epäröintiä ilmassa alkuun, mutta kun soudettiin vene lähemmäs rantaa niin hyppy onnistui! Jes :) Myös Minkulle aloitettiin esineen vientitreeni rantavedessä, ja kyllähän siinäkin muutamia onnistumisia lyhyeltä matkalta saatiin.

Tässä vaiheessa paikalle tuli jo muitakin ja pidettiin pieni tauko omien treenauksesta. Jonkin ajan päästä tuli taas meidän vuoro, ja nyt pääsi Myrri tutustumaan VEPE;n maailmaan. Ensin hypättiin veneeseen rantavedestä ja käytiin soutelemassa. Myrrillä oli kivaa ja hyvin suhtautui veneessä oloon. Sitten päätettiin kokeilla veneestä hyppyä. Vene soudettiin n 5 m päähän rannasta ja Jarno kutsui Myrriä maalta, ja sinnehän se molskahti! Melkoisen sukelluksen kyllä teki, mutta ui hienosti rantaan :) Pikkuisen nousi kierrokset ja rannalla säntäiltiin hetki sinne tänne hepulissa. Sitten tehtiin uusinta, Myrri taas oma-aloitteisesti hyppäsi veneeseen ja toistettiin veneestä hyppy. Hienosti sujui, sukeltaen jälleen. Rohkea pikkuinen kyllä!


Ensin Myrrin kanssa soudeltiin...


... ja sitten tehtiin veneestä hyppy!

Lopuksi tehtiin vielä Lumon kanssa veneen haku, joka oli hyvin muistissa. Samaa kokeiltiin myös Minkulle ja Taikalle. Minku haki veneen huomattavasti lähempää, Taika ei tällä kertaa innostunut hommasta joten Rouvan osalta (ja muunkin lauman) treeni oli tällä kertaa siinä. Koska Rouvalle ei mitään tulostavoitteita ole, niin pidetään harjoitukset Rouvan ehdoilla. Sama vähän Minkunkin kanssa tällä hetkellä. Lumo on se tämän kesän meidän kisa- VEPE- koira, toivotaan että päästään jossain kohtaa starttaamaan! Myrrin SOVE siintää ensi kesässä, nyt tehdään mukavilla harjoitteilla pohjia siihen :)

2018-05-30

Baro vierailulla


Mummon ja lapsenlapsen kohtaaminen

Eilen saatiin iltaan mukavaa ohjelmaa, kun Minkun Baro- poika omistajineen tuli vierailulle. Vierailun tarkoitus oli perehdyttää omistajat MEJÄ:n maailmaan, joten tapaaminen valmisteltiin jo aamulla, tekemällä Barolle pieni verijälki lähimetsään. Kun vieraat saapuivat, mentiin ensin suorittamaan jälki. Veri kiinnosti Baroa kovasti ja hienosti poika tajusi homman idean, nenää käytettiin hyvin ja kaadolle asti päästiin. Tämän jälkeen näytettiin miten jälki tehdään, omatoimista harjoittelua varten sekä kerrottiin MEJÄ:n teoriaa.


Minku, Baro, Myrri ja Lumo  pihatouhuissa :)

Kun jäljet oltiin tehty, siirryttiin meidän pihalle missä koirat saivat touhuta keskenään. Olikin vauhtia ja iloisia otuksia! Niin Baro kuin Myrrikin kilvan loikkivat pihalampeen ja sitten taas juostiin ja painittiin :)


Komeaksi kasvanut Baro tutkailemassa pihalammen elämää

Hetken kohelluksen jälkeen mentiin meidän aksakentälle, missä pennut pääsivät esteitä kokeilemaan. Hienosti se pitkä tumma putki suoritettiin, niin Myrrin kuin Baronkin toimesta! Taisipa olla pentulan lempilelu putki syynä siihen, että suorittamista ei tarvinnut edes miettiä vaan vauhdilla läpi täyspitkästä putkesta! Myös rengasta kokeiltiin ja rimojen välistä kulkua, hyppyjähän tässä iässä ei vielä tehdä. Lopuksi Lumo pääsi näyttämään vähän vauhtiian aksaradalla, ja sitähän riitti!


Sisaruspainit :)

2018-05-28

Hukka toi hukan

Onpas taas sattunut ja tapahtunut. Aloitetaan mukavista, eli torstaina oltiin jälleen Helmiinan hoidossa Myrrin, Minkun ja Lumon kanssa. Alkuun oli hieman haastavaa saada Myrri tajuamaan, että isot hoidetaan ensin eikä hoidettavaa sovi häiriköidä. Muisti varmaankin viime käynnin ja sen miten hyvää se teki ja halusi itse päästä ekana työn alle. No, kukin hoidettiin vuorollaan ja olipa taas rentoja, nauttivia ja venytteleviä koiria hoidon päätteeksi :) Kiitokset Helmiinalle!

Viime viikolla pongasin fb:n mejä- harrastajat ryhmästä ilmoituksen Valkeakosken MEJÄ- kokeesta, missä oli auki avo- ja voi- koirien paikka. Sinnehän lähti heti ilmottautumiset ja saatiinkin kaksi koepaikkaa! Tämä tiesi siis sitä, että Taika pääsi kahdeksan vuoden kisatauon jälkeen hommiin. Omilla purkujäljillä on Rouvaa aktivoitu ja siellä meno on ollut mallikasta. Toki niillä on meidän jäljet sekä muutenkin enemmän jälkiä kuin pelkkä kerran vedetty veri. Ilman ennakko-odotuksia siis päätettiin lähteä katsomaan, miten vanhan nenä toimii. Voi- jäljelle valitsin Minkun, tai siis arpa suosi häntä tällä kertaa :)

Lauantai- aamuna jälkien teko aloitettiin vasta puolen päivän aikoihin. Vanhempani tulivat meille koiravahdeiksi, kiitosta vaan jälleen! Kokeessa oli tehtävänä 7 avo- ja 3- voi- jälkeä. Me Jarnon kanssa saatiin kuulemma se kokeen hirvein voi- luokan jälki tehtäväksi, ja kyllä se aikalailla nimensä veroinen oli... Avo- luokan jälkikin oli haastava, sen verran huonoon paikkaan piirretty että tehtiin koko jälki uusiksi. Onneksi on kokemusta jo sen verran, että tuollainenkin onnistuu. Johtuen hyvin haastavista maastoista ja toisen jäljen uudelleen suunnittelusta, oltiin jälkien teosta valmiita normaalia hitaammin. No, hyvät jäljet saatiin kuitenkin aikaiseksi ja kotosalla oltiin vähän ennen kahdeksaa.

Sunnuntaina koe alkoi kahdeksan aikoihin totutusti ylituomarin puhuttelulla. Sen jälkeen mentiin ammuntaan. Vein Taikan ensimmäiseen ryhmään ja Minkun toiseen. Eipä mitään reaktioita kummaltakaan, taisivatko edes kuulla startterilla ammuttua laukausta- ääni on melko tavalla pienempi kuin haulikossa. Sitten olikin aika lähteä maastoihin. Jarno opasti ensin meidän tekemän, uusiksi suunnitellun avo- jäljen. Sitten olikin meidän vuoro Taikan kanssa lähteä metsään.


Taikan työtehtävät ovat alkamassa, tuomari Karla ohjeistaa

Taika taisi muistaa mitä on tiedossa, sillä veto jäljen suuntaan siinä alkua odotellessa oli melkoinen. Kun sitten päästiin alkumakuulle, oli tehtävä tiedossa. Eka suora mentiin mallikkaasti lähes jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma haisteltiin ja kaiveltiin huolella. Sitten otettiinkin suunta väärään suuntaan ja siellä hetken aikaa pyörittiin ja jäätiin katsomaan minua, että mitäs nyt. Parilla kehoituksella matka jatkui ja kaarrettiin oikealle suunnalle. Noin matkan puolivälissä maaston ollessa vähän raskaskulkuisempaa, Taika valitsi mukavan metsäautotien uran ja sitä sitten edettiin aina hukkaan asti. Palautuksen jälkeen taas mallikasta menoa, kunnes jälleen mukavampikulkuinen ura houkutti, toinen hukka. Tämän jälkeen mentiinkin mallikkaasti loppuun saakka ja sorkka löytyi tiheikön takaa. Siinä Taika ensin mittaili voisiko tiheikön kiertää, mutta ei sitten lähtenyt urakkaan vaan puski läpi suoraan sorkalle. Hieno suoritus meidän vanhukselta! Kuuma ilma oli selvästi ollut Rouvalle raskas ja vettä menikin pari kipollista kun autolle päästiin, Rouva oli kuitenkin silmin nähden tyytyväinen suoritukseena, ja syytä olikin!

Sitten odoteltiin yhden voi- jäljen verran kunnes Jarnon vuoro tuli opastaa meidän tekemä voi- jälki. Mitenkään innoissaan Jarno ei sinne risukkoon lähtenyt, mutta mentävähän se oli. Koira oli kuitenkin siellä kulkenut ihan hienosti, joten vaikka maasto ihmiselle oli pahaa, ei se koiralle ollut läheskään niin paha paikka.

Kun tämä jälki oli ohi, jäi Jarno suoraan purkuhommiin ja me Minkun kanssa siirryttiin odotellemaan oman jäljen lähtöä. Siinä odotellessa Minku otti ilmasta hajuja ja hinku päästä jäljelle oli kova.
Kohta siirryttiinkin oppaan perässä alkumakuulle. Sen Minku haisteli hyvin ja sitten ohjatusti matkaan, aina krepeille saakka. Kun ohjausmatka loppui, ei päästy kuin vähän eteenpäin kun Minku pysähtyi kuin seinään, häntä laski lähes koipien väliin (täysin outoa käytöstä Minkulta!), hajuja otettiin varovasti puoleen ja toiseen mutta liikkua ei uskallettu. Siinä tuumailtiin muutama tovi, sitten varovasti hiivittiin pikkuisen eteenpäin. Siinä kohtaa puhuin tuomari Karlan kanssa, että nyt on jokin vikana, täysin epätyypillistä käytöstä Minkulta ja koira selvästi pelkää. Tässä kohtaa otettiin hukka, sillä ei pelkäävää koiraa mielestäni saanut kehottaa etenemään, Karla oli samaa mieltä. Tämän jälkeen Karla lähti katsomaan, löytyisikö pelolle syytä, ja löytyihän se. Vähän matkan päässä, aivan jäljen päällä, oli puoliksi mädännyt raato. Haju oli karmea ihan ihmisenkin nenään. Sen verran pahaan kuntoon oli eläin mennyt, että lajista ei oikein selkoa saanut. Isohko eläin kuitenkin. Karla tuumaili. että siinä on supit/ketut/ mahdollisesti jopa sudet (niitäkin kuulemma alueella on) olleet hetki sitten ruokailemassa, ja tulomme on saanut eläimen/eläimet jättämään saaliinsa. Mikä tuuri, että juuri meidän mejäjäljen päälle....  No, eipä sille enää mitään voinut. Nyt jäi minulle harkittavaksi se, yritetäänkö edes jatkaa. Hieman epäilin miten Minku jatkoon suhtautuisi, veikö pelko halun koko verijäljen seuraamisesta. Kuitenkin, halusin antaa Minkulle mahdollisuuden mennä pelosta yli, joten päätettiin jatkaa ja otettiin uusi alku seuraavalta makuulta. Pikkuisen Minku siinä vielä tuumaili ja katseli metsän suuntaan, varmaan se peto siellä vielä oli... Mutta alkoi jäljestää! Sitten mentiinkin hienoa työtä todella haastavassa risukkoisessa maastossa, toki matkalla kun ilmavainua käytettiin, kierreltiin ja kaarreltiin enemmän ja vähemmän, mutta aina jatkettiin, myös eläinten ruokintapaikan ohi. Tehtävä oli mielessä ja pitkältä tuntuneen rämpimisen jälkeen edessä näkyi sorkka, jonne Minku jäi ylpeänä työstään ja sai isot kiitokset! Jäljeltä palatessa Karla kehui Minkun hermorakennetta todella vahvaksi, moni koira ei moisen kokemuksen jälkeen olisi pystynyt jatkamaan. No, Minku on melkoinen tyttö, ja rakastaa jäljestämistä joten onneksi halu tehdä työtä voitti pelon!

Kun päästiin jäljeltä oli Jarno jo purkanut opastamansa voi- jäljen, sen verran aikaa meillä meni. Alun haasteesta huolimatta jälki päästiin suorittamaan vaaditussa ajassa, oletin kyllä että yliajalle olisi mennyt. 40 min kuulemma metsässä oltiin, täytyy sanoa että tuntui paljon pidemmältä sattuineista tapahumista johtuen. Sitten suunnattiin yhdessä purkamaan meidän tekemä avo- jälki, sinne pääsi Lumo matkaan kun oikein perin purettiin. Pääsi hänkin osallistumaan kokeeseen, eikä koko päivä ollut vain autossa odottamista.

Kun jälki oli purettu, suunnattiin keskuspaikalle odottelemaan tulosten lukua. Myrri pääsi taas hyvin sosiaalistumaan, kun paikalla oli 8 kk ikäinen skotlannin terrieri. Myrri selvästi alkuun vähän mietti että mikäs tuo on, onko se koira? Parrakas matala musta eläin, eipä ollut Myrri vielä sellaista nähnyt! Hyvin pennut tulivat alun ihmettelyn jälkeen juttuun. Tavattiin myös jäljellä käynyt cockerinarttu ja päästiin vähän uimaankin saunarannassa. Mukavaa toimintaa siis myös Myrrille! Ja toki paljon rapsutuksia ja ihastelua kokeessa olleilta ihmisiltä :)

Koe oli Velkeakosken kennelkerhon mestaruuskoe. Tulosten luku aloitettiin avo- luokasta ja sieltä kuten tapana on, nollan tehneet ensin. Maastojen vaikeudesta osaltaan kertoi se, että seitsemästä avoluokan koirasta peräti viisi teki nollan. Taikan koekertomus luettiin kuudentena ja hienoilla pisteillä Mummo jäljesti avo kolmosen, 27 pistettä! Kertomus oli aivan Taikan näköinen: "Taika tutkii alkumakauksen ja saatetaan hyvin veriuralle. Alkaa rauhallista vauhtia etenevä jäljestys, jossa käytetään pääosin ilmavainua. 1. osuus hienosti, tehden vain yhden pikku piston jäljen sivuun alussa. 1. kulman makuun tutkii hyvin ja tekee takana laajan rengastuksen, josta palaa 2. osuudelle kehoituksella. 2. osuutta hyvin puoliväliin, mutta sitten ajautuu jäljen sisäpuolelle ja eteen tulee vanha metsäautotie, sitä on mukava pompotella aina 1. hukkaan. Uuri yritys ja hyvin liki kulmaa, jonka ohittaa 3. osuudelle. Tätä pätkä hyvin, mutta sitten taas sopiva polku vie menneessään ja 2. hukka. Uusi yritys ja loppuosuus hyvin parin piston saattelemana kaadolle, joka kiinnosti. Tämä mummokoira osoitti omistavansa jälkikoiran nenän. Työtehtävä oli mieluinen ja häntä heiluen se hoidettiin. Harmittavat ajatuskatkot himmensivät päivän tulosta. Hyvä Taika".

Kun Taikan kertomus oli luettu, tuli vielä yksi avo- tulos ja se oli meidän tekemältä jäljeltä. Täälläkin veteraanikoira oli päässyt hommiin ja hienosti saalisti avo 2, 34 pistettä- onnittelut! Tästä koirasta tuli myös kokeen mejä- mestari, joten tuplaonnittelut siis!

Voi- luokassa oli tässä kokeessa kolme jälkeä. Ensin luettiin nollan saaneet, kaksi kappaletta. Meidän tekemällä jäljellä oli koira mennyt hienosti aina 3. osuudelle, sen jälkeen riistan jäljet aikaansaivat hukat. Toinen voi- koira oli mennyt hukkiin asti 1. osuudella ja harjoitellen loppu. Vaativaa maastoa, ja paaaaljon riistaa. Tämähän siis tarkoitti sitä, että Minku oli kokeen paras voi- luokan koira ja kaikkiaan yksi niistä kolmesta, jotka tuloksen saivat. Melkoinen suoritus ja sopi kyllä olla tyytyväinen- meidän molemmille koirille tulos :) Koekertomus Minkun osalta löytyy kotisivuilta, ja hienosti siinäkin tuotiin esiin se, mitkä haasteet raato ja pedon hajut aikaansai ja miten Minku keräsi itsensä. On se vaan melkoinen Minkuli!

Kotiin ajeltiin hukista huolimatta tyytyväisin mielen. Viikonloppu oli raskas, mutta antoisa. Ja taas kohdattiin sellainen haaste, mitä ei aiemmin kohdattu olla. Kyllä se niin on, että MEJÄ- metsässä voi sattua mitä vaan! Seuraavaan MEJÄ- koitokseen, meidän omaan Ikaalisten kokeeseen, pääsee Taika. Mummolle tehtävä oli niin mieluinen, että tarjotaan hänelle nyt vielä vanhoilla päivillä laatuaikaa rakastamansa lajin parissa :)


Tyytyväinen Mummo kera palkintonsa :)

2018-05-24

TOKO- koiran opinnot alkoivat :)

Eilen alkoi Myrrin pentutokokurssi Hämeenkyrössä, Janikan opissa. Jarno, joka nyt ei tokosta niin kiinnostunut ole, lähti mukaan katsomaan ja ottamaan vähän kuvia. Kurssilla oli tällä kertaa yhteensä 4 pentua. Paikka oli melko vilkas, monitoimikeskuksen parkkipaikka ja ympärillä meni niin mopopoikaa, lentopalloilijoita kuin jumppatätejäkin. Maalaiskoira- Myrrille siis paljon potentiaalista häiriön aihetta. Mutta, eipä Myrriä häirinnyt yhtään! Koko tunnin ajan jaksoi keskittyä aivan loistavasti, piti kontaktia minuun, ja teki innolla. Aivan mahtava muksu (Jarnokin vaikuttui)! Kurssin aiheena olivat kontaki, kehusanan opiskelu, mukana kulkeminen, luopuminen  ja pujottelu häiriössä. Koska Myrri oli niin "pro", päästiin näyttämään esimerkkikoirana miten miten me ollaan asioita opiskeltu :) Oli kyllä hauskaa ja innolla odotetaan jo seuraavaa kertaa viikon päästä! Alla muutama kuva pikku- oppilaasta :)


Hyvä tyttö!


Seuraan sinua!


Sivu! Ja kontakti :)


Luovutaan jotta saadaan


Vähän hupiakin väliin, jänis!

2018-05-23

Geenitestien tuloksia sekä MEJÄ- paikkoja

Vielähän on aivan liian aikaista miettiä Myrrin mahdollista jalostuskäyttöä, mutta omasta mielenkiinnosta halusin testata muutamat geenit. Tuloksia tippui USA:sta viime viikolla ja Movetista tällä viikolla. Myrri on JADD suhteen terve (Caro kantaja, Minku terve), CP1 terve, CDDY yhden kopion kantaja (N/CDDY sama kuin Minku) ja PRA B eli kantaja (Caro kantaja, Minku terve). DE:n suhteen tyttö on vanhempien tuloksista pääteltynä terve, samoin CEA:n. Pieni harmi tuo PRA B, mutta eipä se muuhun vaikuta kuin mahdolliseen tulevaisuuden jalostuskäyttöön. Eiköhän joku kiva PRA A uros sitten löydy, jos niin pitkälle päästään :)

Näyttelykalenteri senkun tyhjenee ja MEJÄ. kalenteri täyttyy. Sellainen kehityssuunta mistä sekä me että koirat ollaan hyvin iloisia :D Ensi viikonloppuna MEJÄ:illään Valkeakoskella, vielä mietinnässä kumpi lähtee, Lumo vai Minku... Erityisjännää viikonlopusta tekee se, että Taika sai myös kokeeseen paikan! Eli 9 vuoden kisatauon jälkeen Taika pääsee nuuskimaan AVO- luokan koejälkeä :)

2018-05-21

Mukava MEJÄ- viikonloppu Päijälässä


Viikonlopun kisailijat ja palkinnon napannut kisamaskotti :)

Viikonlopun viettomme starttasi perjantaina, kun pakattiin MEJÄ- kamat ja lauma autoon ja suunnattiin kohti Päijälää, missä viikonloppuna järjestettiin Pirkan Nuuskujen MEJÄ- mestaruuskoe. Majoitus oltiin varattu tutusta "retrosta" Lehdesmäen lomakodista. Paikalle saavuttuamme ensin asunto pentuturvalliseen kuntoon. Tämän jälkeen pääsivät koirat nauttimaan viereisestä hiekkarannasta daminoutojen merkeissä. Myrri ui mukana kuin vanha tekijä, niin suuri uimahalu ja noutointo pikkuisella on että! Vesileikkien jälkeen katseltiin seuraavan aamun mukaan lähtevät MEJÄ- kamat kuntoon, nautiskeltiin erinomaisesta ruoasta (asunnossa oli keittiö joten kokkailemaan pystyi hyvin), sitten koirille vielä iltalenkitys ja nukkumaan.



Tyttöjen vesileikkejä!

Aamulla lenkin jälkeen lähdettiin kokeen keskuspaikalle n. 15 km päähän jälkientekopäivään. Koirat jäivät täksi aikaa asunnolle, jottei niiden tarvinnut koko päivää autossa mukana kulkea. Jälkiparit oltiin valmiiksi jo jaettu ja saimme Jarnon kanssa tehdä jäljet yhdessä. Tehtäväksi tuli kaksi VOI- luokan jälkeä jotka sijaitsivat keskupaikalta reilun 20 min ajomatkan päässä, varsin huonokuntoisten hiekkateiden takana. Onneksi Jarno toimi kuskina, itse en olisi varmaan uskaltanut ajaa niissä kuopissa, routamontuissa, heinittyneissä metsäteissä missä auton pohja raapi kiviä useammankin kerran...

Ensimmäinen tekemämme jälki oli alkumatkaltaan mukavaa metsää, mutta puolivälin jälkeen melkoista risukkoa ja hakkuualueen pohjaa. Kulkeminen ei ollut mukavaa, mutta oikein hyvä jälki (ainakin koiralle) sinne saatiin tehtyä. Tunti suunnistusta ja tunti veretystä, on meillä aikalailla vakioaika kun homma parina tehdessä toimii. Toinen jälkemme oli M- kirjaimen muotoinen, joka vaatii tekijältä jo jonkin verran kokemusta jälkien teosta, että kulmat ja etäisyydet tulevat oikein. No meillä sitä kokemusta jo riittää, eikä jäljellä kummempiin haasteisiin törmätty. Hyvä jälki tuli tästäkin, ja käytyämme keskuspaikan kautta ilmoittamassa veretysajat, oltiin majoituksessa takaisin jo mukavasti neljän aikoihin. Sitten jälleen pääsivät tyttöset uimaan ja lenkille, ja lauma hyvissä ajoin nukkumaan kun aamulla keskuspaikalla kokoonnuttiin jo klo 8.

Koepäivä alkoi hienossa lämpimässä säässä kuten jälkientekopäiväkin. Ylituomarin puhuttelut ensin ja sitten laukauksensietotestiin, jälkien arvonnan jälkeen. Ammunnat tehtiin kahdessa ryhmässä (kokeessa oli koiria 13 kpl) ja minä vein sekä Lumon että Minkun samalla kertaa puuhun kiinni. Jarno jäi läheiselle autolle katsomaan Myrrin reaktioita, eipä niitä tullut :)

Keskupaikalla odoteltiin reilun tunnin ajan, kunnes tuomarimme Mikko Ahti saapui suorittamasta oman koiransa kanssa ja lähdettiin kohti meidän ryhmän (VOI 7-11) maastoja. Lumolle oli arpoutunut jälki nro 7, joten kauaa ei maastossa odoteltu jäljelle pääsyä. Lumo teki hienoa työtä osin haastavassa maastossa. Vauhti oli reipasta ja sopivaa, ja jäljellä pysyttiin siitä juuri poikkeamatta. Paitsi... Lumolla on "päijälän kirous", joka on joka kerta siellä kokeessa ollessamme tuottanut yhden hukan. Ja niin kävi nytkin. Ensimmäisellä osuudella lähdettiin kulkemaan jälkeä alas rinnettä, suunta kyllä oli sama minne jälki jatkui jonkin matkan päässä, mutta mentiin sen verran pitkälle että hukka tuomittiin. Harmillista, kun muuten jälkisuoritus oli aivan erinomainen haastavassa maastossa, suo-ojien ylityksineen ja sorkkakin löytyi suoraviivaisesti, pöheikköisestä taimikosta. Suoritusaika oli 24 min joten hukasta huolimatta ei ylimääräisiä pyöritty. Hienoa työtä Lumolta, hukka vähän toki harmitti mutta näitä sattuu.

Yksi jälki saatiin huokaista välillä, ennenkuin tuli Minkun suoritusvuoro jäljelle nro 9. Päivä oli lämmennyt entisestään ja jonkin verran kävi tuuli, ei kuitenkaan onneksi kovasti sillä ilmavainuiselle Minkulle se olisi tiennyt ongelmia. Maastoon lähdettiin kulkemaan mukavaa vauhtia, ilmavainulla aaltoillen jälkeä molemmin puolin. Makuiden merkkaus oli vähän hätäistä, yksi kunnolla, pari nopeasti ja yksi ohi. Katko oli Minkun jäljellä (taas) viimeisellä kulmalla, sen selvitykseen tehtiin pari isompaa lenkkiä. Siinä kiertäessäni mentiin ison puunrungon alta, Minku ketterästi mutta minä kontaten ja sainkin melkoisen vekin siinä rytäkässä käteen ja polveen. No, sellaista se MEJÄ on, välillä sattuu ja tapahtuu. Katko kuitenkin lopulta selvisi ja matka jatkui kohti sorkkaa. Melkein jo katkolta Minkusta näki että alkoi saada ilmavainua sorkasta. Sitten mentiinkin laajoin kaarroksin muutama kierros sorkan lähimaastossa, kunnes suureksi helpotukseksi sorkka tuli vastaan :) Minku oli oikein ylpeä suorituksestaan ja jäi sorkalle viipyilemään. Aikaa suoritukseen meni 38 min, eli melkein tuplat siitä mitä Lumolla. Sen kyllä ohjaaja tunsikin, pikkasen tehtiin lenkkejä- kiitos ilmavainu..! Mutta ihan tyytyväinen olin Minkun(kin) tekemiseen, kehottaa ei tarvinnut kertaakaan ja tehtävä oli mielessä koko ajan, vaikka linnunraatokin (Minkun kompastuskivi) tälläkin reissulla löydettin!

Kun meidän suoritukset olivat ohi, oli Jarnon oppaan tehtävien vuoro. Kaksi tekemäämme jälkeä olivat ryhmämme viimeiset jäljet. Kun Jarno opasti, minä lenkittelin koiria yksi kerrallaan, sai ajan hyvin kulumaan siinä odotellessa. Auton koiraveräjä on kyllä ehdottoman hyvä ostos! Näin kuumilla ilmoilla (kuten vkl oli), ei tarvitse huolehtia koirien oloista, kun takaluukkua voi pitää auki ja ikkunoita sopivasti raollaan jotta autossa on mukava läpiveto.

Jarnon opastukset sujuivat hyvin, ja sen jälkeen tehtiin jälkien purku. Ensimmäiselle purkujäljelle otettiin Rouva mukaan, valjaissa kulkemaan edellä ja osoittamaan missä jälki kulkee kun etuperin kuljettiin (piilomerkit ei silloin näy). Voi että kun Taikan menoa oli upea katsella. Jäljeltä ei poikettu liinan mittaa kertaakaan, rauhallista tassutteluvauhtia edettiin, makuut merkattiin viipyen ja maistellen niitä ihan kunnon tovi (toisin kun tyttärensä...), kulmat tarkasti, katkokin selvisi ja lopulta päästiin sorkalle joka todella kiinnosti. Tässä olisi ollut vähintään 48 pisteen suoritus. Onneksi Taikalla on MEJÄ- koe odottamassa kuukauden päästä meidän omassa Ikaalisten kokeessa, pääsee näyttämään kykynsä muullekin maailmalle toivottavasti :) Tai jos ei kyvyt sillä kertaa pääse esille, niin ainakin Rouva nauttii. Ja sehän se on tärkeintä!

Toiselle purkujäljelle Jarno lähti yksin, ja samalla minä tein jäljen alkupäässä Myrrille pienen treenin. Vein sorkan vajaan 100 m päähän ja sitten Myrri liinaan ja jäljestämään. Alkumakuu kiinnosti kovasti ja pienellä ohjauksella jälkeä pitkin sorkalle saakka löydettiin :) Eiköhän Myrristäkin kunnon MEJÄ- koira leivota. kulkee metsässä kuin vanha tekijä, ei reagoi laukauksiin, verijälki kiinnostaa enemmän kuin muut metsänhajut.. Mitäs muuta sitä voisi tässä 4 kk iässä toivoa!

Maastosta palauttuamme nautittiin eriomaista kinkkukiusausta ja jälkiruokapiirakkaa, joita kokeen kokki oli loihtinut! Olikin herkkua! Ja kohta alkoikin tulosten luku, me nimittäin olimme viimeiset maastosta palanneet. Ylituomari Sanna piti loppupuhuttelun, ja sitten luettiin koekertomukset. Lumon kertomus:

"Koira ohjataan jälkityöhön, jossa verijälkeä seurataan kaikilla osuuksilla jälkitarkasti ja reipasta vauhtia edeten. Jäljen aikana vain muutama lyhyt tarkistus, joilta itsenäisesti ja nopeasti palaa takaisin. Ensimmäisen osuuden loppupuolella lähtee määrätietoisesti vieraiden jälkien perään, tuomitaan hukka. Ensimmäistä kulmaa oikaistaan parikymmentä metriä ja kolmatta kulmaa vastaava määrä takakautta lenkillä. Toinen kulma on katko ja se selviää vaivattomasti. Makauksista koira merkkaa kaksi ensimmäistä ja kahdella viimeisellä vain nopea nyökkäys. Kaadolle suoraan ja sorkka kiinnosti. Tänään muuten hienoa jäljestystä, mutta harmittava työtapaturma ensimmäisellä osuudella". Tällä kertomuksella Lumolle 35 pistettä ja kakkospalkinto.

Minkun kertomus: "Huolellisesti ohjattu lähtö, alkumakaus merkaten. Koiran työskentely on ilmavainuista ja veretyksen tuntumassa hyvin etenevää. Loppuosa viimeisestä osuudesta hieman suuripiirteisemmin ja lenkityksin. Ensimmäiseltä kulmalta hieman pitkäksi ja uusi osuus löytyy lenkin jälkeen. Toinen kulma ok pienellä suunnan tarkistuksella. Kolmas kulma on katko ja selviää rengastamalla. Makauksista merkataan yksi, kahdella nopea nyökkäys ja pysähdyksien olisi pitänyt olla selvemmät. Yksi makaus ohitettiin. Kaadosta sai ilmavainun jo kaukaa, mikä aiheutti lopun lenkityksiä, sorkka kuitenkin löytyi hienosti ja sitä jäätiin tutkimaan". Minkulle tästä suorituksesta voi 1 ja 44 pistettä, kauden paras tulos! Kylläpä oltiin tyytyväisiä :) Tyytyväisiä oltiin myös siihen, että meidän tekemältä M- malliselta jäljeltä tuli päivän toiseksi parast tulos, 49 pistettä ja uusi jälkivalio!

Tyytyväisin mielin suunnattiin, uuden valion uittamisen katsomisen jälkeen, kohti Lehdesmäkeä pakkailemaan tavarat. Minä vein koirat vielä uimaan ja dameja hakemaan, sillä aikaa kun Jarno pakkasi autoa. Kotiin saavuttiin puoli kymmenen aikaan illalla, väsynyinä mutta hyvillä mielin mukavasta viikonlopusta! Ja tänään saateltiin taas muutama uusi MEJÄ- ilmo matkaan... Tässä on kyllä laji, joka vie mukanaan niin koirat kuin omistajatkin!


Myrrin ilme kertoo meidän kaikkien fiiliksen viikonlopun jälkeen - tyytyväisyys paistaa kauas :)

2018-05-17

Yömejässä hienoin tuloksin!


Iltamejän nuuskuttelija Lumo :)

Kuten edellisessä päivityksessä kirjoitin, saatiin kivana yllärinä MEJÄ- paikka Sastamalan iltamejään. Vähän nopealla aikataululla tieto tuli, mutta eipä haitannut. Jäljet lähdettiin tekemään tiistaina illalla n klo 18. Meillä Jarnon kanssa oli tehtävänä yksi VOI- jälki ja tuttuun tapaan, kaikki sujui hyvin. Jarno suunnisti ja minä merkkasin, toisella kierroksella minä veretin (olin "sieni") ja Jarno piilomerkkasi. Ilma oli todella helteinen ja hiki kyllä virtasi jälkeä tehdessä. Maasto oli paikoin niin kuivaa, että jäkälät vaan ritisivät kengän alla. Oma haasteensa jäljelle tuokin, yletön kuivuus, kuin toki myös olisi vastaava tilanne toiseen suuntaan, kova sade. Jälki saatiin tehtyä kahdessa tunnissa ja sitten kohti kotia, jonne jälkipaikalta olikin mukavan lyhyt matka, vajaat 30 min :)

Hetken taas jouduin pohtimaan, kumpi koirista kokeeseen lähtee. No, Minkun edellinen suoritus oli sen verran raskas (ainakin ohjaajalle..) että valinta päätyi Lumoon. Joten keskiviikkona viiden maissa koirat (Myrri lähti mukaan sosiaalistumaan) autoon ja menoksi kohti Häijään Nestettä, missä kokeen alkupuhuttelu pidettiin.

Kokeeseen osallistui kuusi koiraa, joisa yksi avo ja loput voi- koiria. Tuomareina olivat tutut Sanna ja Karla, kolme koiraa kummassakin tuomariryhmässä. Ryhmiä jouduttiin pikkuisen sumplimaan, kun oli jääviyksiä osalla jäljen tekijöistä mennä tietyille jäljille. Lopulta meille tuli Jarnon opastettavaksi Sannan ryhmän toinen jälki ja minulle Lumon kanssa suoritettavaksi Karlan ryhmän kolmas, eli viimeinen jälki. Tässä kohtaa varsinkaan ei haitannut yhtään, että oltiin viimeisiä. Nimittäin ilma oli niin kuuma, että iltaa kohden tapahtuva viileneminen oli erittäin tervetullut asia.

Häijään Nesteeltä siirryttiin maastoon, n 10 min ajomatkan päähän. Siellä suoritettiin laukauksen sieto. Lumohan ei paukuista ole koskaan piitannut edes reagoinnin vertaa. Nyt kun matkassa oli Myrri, oli pieni jännitys miten Myrri reagoi. Vein Lumon kiinni puuhun n 10 m päähän ja Jarno oli autolla katsomassa Myrriä (takaluukku auki). Karla, joka laukauksen haulikolla suoritti, ampui meidän autosta n 3 m päästä. Myrri oli Jarnon kertoman mukaan vähän nostanut päätään kun pamahti, sitten häntä heiluen jatkoi herkkujen syömistä Jarnon kädestä. Ainakin vielä siis loistava suhtautuminen laukaukseen :)

Ammunnan jälkeen siirryttiin maastoon ja minä jäin koirien kanssa palloilemaan Jarnon opastaman jäljen loppupään lähelle, kun Jarno lähti odottamaan tuomaria ekalta jäljeltä. Siinä odotellessa Myrri ja Lumo mm söivät ruohoa (nam), kävivät uiskentelemassa suo- ojassa ja naposteltiin matkaan ottamiani herkkuja. Reilu tunti siinä ekassa jäljessä meni, kun Jarno kurvasi meidät hakemaan ja siirryttiin autolla Jarnon opastaman jäljen alkuun. Siitä tulikin sitten meillä piiiitkä odotus autossa, koirakko viipyi jäljellä reilusti yli tunnin (toki siirtymät yms). Koirat olivat jo ihan untenmailla tuossa kohtaa, kun kello oli yli 21 kun Jarno opastuksesta palasi. Sitten ajettiin Lumon jäljen alkuun odottelemaan ja rupattelemaan Karla- tuomarin kanssa, oppaan sorkan vientiä odotellessa.



Likat odottelemassa töihin pääsyä  :)

Noin klo 21.30 lähdettiin maastoon Lumon kanssa. Eipä olla koskaan noin myöhään jäljestetty :) Ilta alkoi jo vähän hämärtää ja aurinko laski. Käki kukkui ja hyttyset inisivät, siinä illan luotoäänet + rääkyvä korppi. Lumo tutki alkumakuun hyvin kiinnostuneena ja siitä hienosti jäljelle. Koko jäljestys kulki varsin helppokulkuisessa maastossa. Kangasmetsää ja kuivaa jäkälikköä kallion päällä. Ja ritisevän kuivaa oli meidänkin jäljellä. Lumo teki pieniä lenkkejä kullakin osuudella, makauksia merkkasi pari minun makuun kunnolla. yksi mentiin yli ja yhdellä ei mielestäni käyty (vaan lähellä olleella vanhalla makuulla). Tahti oli mukava enkä joutunut juuri jarruttamaan kuin paikoin. Katko ekalla kulmalla lenkitettiin paristi ja myös viimeisellä kulmalla tehtiin lenkki. Sorkalle tultiin vähän yllättäin (viimeinen osuus oli aika lyhyt). Lumo ei ensin mennyt ihan sorkalle asti, vaan jäi makuun reunaan. Hetken päästä siirtyi haistelemaan sorkkaa ja sain kiittää. Sorkka oli todella pieni kauriin sorkka, niin pientä en ole ennen kokeissa nähnyt. Ehkäpä siksi Lumokaan ei sitä heti huomannut :)
Mutta hienoa työtä Lumolta, 25 min suoritusaika eikä turhia haahuiluita. Lumosta on kyllä kehteytynyt kelpo jälkikoira :)

Metsästä palailtiin ja ajettiin kokoomapaikalle, missä kokeen aloittanut ammuntakin suoritettiin. Kello oli siinä vaiheessa n. 22.30 ja siinä Karlan ja Sannan kirjoitellessa koekertomuksia ja sihteerin niitä tulostaessa, aika kului mukavasti pallogrillillä grillattua makkaraa nauttien, koiria vähän kävelyttäen ja mukavia muiden osallistujien kanssa rupatellen. Myrri pääsi seurustelemaan toisen kisamaskotin, viikkoa nuoremman cockerspenielin pennun kanssa. Samanmoinen naskalihammas oli tämä kaveri kuin Myrrikin :D

Tulosten luku päästiin aloittamaan n klo 23. Meidän tulos luettiin toiseksi viimeisenä, kelpo 44 pistettä. Kokeen paras teki 49 pistettä, melkoinen labbis ja onnittelut omistaja Pirjolle! Mieltä lämmitti erityisesti se, miten Karla kehui minun ja Lumon tekemistä ja yhteistyötä :) Ihana saada niin hyvää palautetta!



Kelpo koekertomus :)

Kotiin saavuttiin aika lailla kellon lyödessä 00.00. Ovelle tuli vastaan ihmettelevät Minku ja Taika, että missäs te olette olleet, kun he oli jo unten mailla? Tai no taisivatpa nuo haistaa, missä oltiin oltu :) Onneksi nyt tulevana viikonloppuna pääsee Minkukin jäljelle, kun saatiin kaksi koepaikkaa Päijälään. Viikonloppu majoitutaan ihanassa "retrossa" Lehdesmäen lomakodissa, jossa ollaan pari aiempaa vuottakin Pirkan Nuuskujen mejän aikaan majoituttu. Innolla odotellen varmasti mukavaa viikonloppua!

2018-05-14

MEJÄ:n täyteinen loppuviikko :)

Näin ne suunnitelmat elää, kuten juuri toissapäivityksessä kirjoitin. Tulevana viikonloppuna meillä piti olla vain yksi MEJÄ- paikka, nyt meillä onkin kolme MEJÄ- paikkaa loppuviikolle :)
Tänään lähdetään Jarnon kanssa tekemään yksi VOI- jälki Sastamalan kokeeseen ja huomenna keskiviikon iltakokeessa pääsee Lumo töihin. Lauantaina tehdään Päijälän kokeessa kaksi VOI- jälkeä ja sunnuntaina pääsevät sekä Lumo että Minku hommin :) Kun keliksikin on lupailtu varsin helteistä ja aurinkoista ilmaa, mikäs siellä metsässä samoillessa! Koirat ainakin kiittää (ja jäljen tekijät läkähtyy :)


Lähteen Neito Taika odottelee omaa MEJÄ- vuoroaan- se koittaa kesäkuussa :)

Myr kraniossa, jäljellä ja noutohommissa :)



Rento ja nauttiva Myr Helmiinan hoidossa :)

Perjantaina Myrrillä oli hemmottelupäivä, tosin alkuun hän ei ihan ollut varma miten hemmotteluun suhtautua. Helmiina (Koirahieronta ja kuntoutus Helmi) kävi meillä tekemässä koko pentueelle pentukraniokäsittelyn kun pennut olivat 7 vkoa vanhoja. Tuolloin Myrri oli pennuista se "kiljukaula", joka vastusti käsittelyssä olemista eniten, muut olivat varsin sopuisasti mukana hommassa. Joten pikkuisen mietin hoitoon mennessä, mitenkäs nyt tulee käymään..

Kun saavuttiin Helmiinan luo, otin Myrrin autosta vähän jaloittelemaan ja tarpeilleen. Siinä olikin pikkukoiralla paljon ihmeteltävää, kun kadulla ajoi autoja, moottoripyöriä, polkupyöriä ja venekin trailerissa ohi. Pikkuisen alkuun jänskätti, mutta hyvin nopeasti palautui.

Alkuun Helmiina katsoi liikkeitä ulkona, kun reippaasti kävelytin (Myrri ravasi) Myrriä pitkin katua edes takaisin. Tämän jälkeen siirryttiin sisälle hoitotilaan. Myrri suhtautui hoitoon aivan loistavasti! Alkuun vähän mietti että mitä tämä on, vähän oli syliinkin tulossa, mutta todella nopeasti rentoutui ja lähes koko reilun tunnin käsittelyn ajan pikkukoira oli transsin kaltaisessa nautinnon tilassa :) Helmiina kävi huolella koko Myrrin kropan läpi ja ne kohdat joissa havaitsi kireyttä/pientä epäbalanssia, saivat enemmän käsittelyaikaa. Myrri oli todella rento ja antoi hoitaa itsensä todella hienosti! Kun hoito loppui, Myrri oli niin syvässä unessa että hänet sai ihan herätellä tähän maailmaan :) Illalla kotosalla oli tavallista rennompi kaveri, kyllä oli hoito tehnyt hyvää! Reilun viikon päästä mennään uudelleen, silloin pääsevät "vanhat potilaat" Lumo ja Minkukin nauttimaan hoidon ihmeitä tekevästä vaikutuksesta :)


Tästä ei pieni koira paljon rennommaksi muutu- Myr Helmiinan käsittelyn jälkeen :)

Lauantaina Myrri pääsi nuuskuttelemaan pienen mejäjäljen pätkän. Hienosti hiffasi mikä on homman nimi ja olisi jatkanut paljon pidemmällekin jäljelle kuin tuo nyt tehty n 50 m. Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä pidempi verijälki, kun kykyä ja halua hommaan selvästi löytyy! Nyt jäljen päässä palkkana oli kanafile, jota Myrri ei olisi alkuun edes huolinut kun into jatkaa jäljestystä oli kova. Seuraavalle jäljelle tuleekin sitten sorkka, saapa nähdä mitä siitä tuumataan!

Lauantaina Myrrillä (ja muulla laumalla) oli myös muuta mukavaa ohjelmaa, nimittäin mentiin metsäjärvelle ensi kertaa koko lauman kanssa. Rantaan saapuessamme olikin Myrrillä vähän jännitettävää, sillä metsäjärven joutsenpari oli havainnut tulomme ja lipui rauhallisesti tööttäillen pitkin rantaviivaa. Isot koirat eivät joutsenista välitä, ovat niin tottuneet, mutta Myrri... vähän piti häntä alhaalla singahdella kauemmas ja sitten taas uteliaasti takaisin :D Nopeasti Myrri oppi, isojen esimerkkiä seuraten, että eivät ne joutsenet hänelle mitään tee. Ja kohta pikkukoira olikin jo uimassa, joutsenten katsellessa reilun 10 m päästä :)


Metsäjärvemme joutsenpariskunta, niin kauniita!

Myrrille tehtiin muutamat haut niin variksella kuin siipidameillakin. Aivan loistavasti pieni haki ja palautti! Tämän jälkeen käveltiin rantapolkua nuotiopaikalle, missä oli vesinoutojen vuoro. Isot pääsivät hakemaan dameja aivan intopinkeänä, Myrrikin vähän yritti mukana olla ja rantavedestä napata damia kun isot palauttivat. Myös lokki oli matkassa ja sitä kaikki isot koirat hienosti vedestä hakivat. Myrrille vesinouto oli vielä turhan iso pala kakkua, mutta maalta lokkia haettiin ja kannettiin varsin hienosti! Lokki oli melkein isompi kuin koira, mutta niin vaan nousi kantoon :)




Niin varis kuin lokkikin palautettiin hienosti!

Pari tuntia reissussa oltiin ja kotimatkalla takapenkillä oli varsin tyytyväistä ja unista porukkaa. Tästä se kesä toden teolla alkoi ja nyt nautitaan kauniista kesäpäivistä! Kotosalla pihalampikin on ollut ahkerassa käytössä näinä hellepäivinä. Myrri sinne loikkii uimaan ja vesiötököitä metsästämään, sitten litimärkänä kauheaa rallia sisälle ja takas ulos! On kyllä iloinen ja onnellinen pentu tuo meidän Myrri! :)

2018-05-11

Suunnitelmat muuttuvat

Käytiin eilen Akaan ryhmiksessä, missä lisäksemme oli huikeat yksi narttu (uroksia oli kolme). Kaikissa koirissamme oli tuomari Tiina Illukan mukaan enemmän ja vähemmän vikoja. Lumolla löysä purenta, Minkulta puuttui rodulle tyypillinen häntä ja karvapeite ei näyttelykunnossa. Taika oli muuten ihan ok mutta liian lihava. Kehästä poistuttiin kivasti esiintyneiden koiriemme kanssa tuloksin Lumo sileä eri, Minku eh, Taika sileä eri ja VSP- veteraani. Parasta antia kehässä oli treenailu Myrrin kanssa ennen kehän alkua, alla pari kuvaa pikkuisesta ja Rouvasta, joka kiloistaan huolimatta liikkuu aina niin upeasti  :)


Myr 16 vkoa seisoo


Myrri liikkuu, asenne kohdillaan :)


Ihana Taika liikkeessä

Näyttelyn tulokset eivät edes jaksaneet harmittaa. Tiedämme itse, että koiramme eivät ole näyttelyitä ajatellen siinä kunnossa, kun ne voisivat olla. Talven pentuprojekti ja kaikki siinä ajanjaksolla koetut vastoinkäymiset ovat verottaneet omaa jaksamistamme siihen malliin, että mm. koirien laihduttaminen lisäämällä riittävästi liikuntaa, on jäänyt valitettavasti toissijaiseksi. En täällä blogissa yleensä vastoinkäymisistä paljon avaudu, mutta laitetaan nyt muutama sana.

Kun pennut olivat syntyneet, elettiin huippupakkasten aikaa. Kuinka ollakkaan, meidän talostamme hajosi lämmitysjärjestelmä. Pakkaset paukkuivat -20 ja enemmän, eikä taloon saatu lämpöä kuin kantamalla urakalla polttopuita ulkoa ja lämmittämällä alakerran suurta vuolukivitakkaa. Lämmitysjärjestelmän hajoaminen tiesi myös sitä, että taloon ei tullut lämmintä vettä. Peseytymiset hoidettiin lämmittämällä vettä kattiloissa hellalla ja siitä mökkisaunatyyliin kuupalla kaataen peseydyttin saunassa. Lattiat koko talossa olivat jääkylmät, onneksi pentuhuone sijaitsi takan vieressä ja paksut matot lattioilla eristivät lämmön sopivaksi pennuille.

Myös talon ilmastointijärjestelmä, joka oli kytköksissä lämmitykseen, hajosi. Eli kun talo on täynnä sitä ihteensä mitä kahdeksesta pennusta tulee, oli ilmanlaatu melkoisen raskas. Tuota painajaista kesti kaksi kuukautta, kunnes vihdoin, pakkasten sarkastisesti hellittäessä, saatiin taloon asennettua maalämpö ja uusi ilmastointi. Kiva pieni yli 20 t € investointi noin äkkiseltään vaati myös melkoisia rahallisia järjestelyjä.

Pentuaikana Minku sairastui kahdesti kalkkikramppiin, kun aina huonona syömärinä ei saatu menemään sisään riittävästi kalkkipitoista ruokaa ja maidon tulo oli melkoista. Ensimmäisellä kerralla oltiin tiputuksessa 5 tuntia. Toinen kerta viikon päästä ensimmäisestä oli onneksi lievempi, ja lääkärissä meni vain 3 tuntia (toki sairastuminen tapahtui lauantai-iltana päivystysaikaan...). Se huoli koirasta, kun tietää että tila on hengenvaarallinen, oli jotain aivan hirveää. Viikot ensimmäisestä krampista (pennut olivat silloin 3 viikkoa vanhoja) aina imetyksen loppuun, jouduttiin Minkua enemmän ja vähemmän pakkosyöttämään. Ei ollut kivaa, ei todellakaan. Ja kun sitten vielä viimeisen pennun luovutuspäivänä iski nisätulehdus, tehden koiran kuumeiseksi, apaattiseksi ja todella kipeäksi, alkoivat vastoinkäymiset tuntua jo ylivoimaisilta. Kuin ihmeen kaupalla (ja kasvattajaystävän hyvillä neuvoilla- KIITOS Jenna!), tulehduksesta selvittiin ilman kirurgisia toimenpiteitä. Maidon tuotanto piti lopettaa galastopilla ja vahvat antibioottikuurit + kipulääkitys oli käytössä. Samalla hetkellä loppui siis Myrrin imetys, ja jouduttiin pitämään suojavaatetusta Minkun vatsaa peittämässä. Mutta siitäKIN selvittiin, takki melko tyhjänä ja seuraavaa katastrofia odotellessa.

Itse sairastuin kaikkien näiden vastoinkäymisten ja valtavan stressin johdosta krooniseen migreeniin. Särky oli päivittäistä ja suorastaan h..lvetillistä. Vahvat lääkekuurit aina kortisonista alkean onneksi katkaisivat kierteen ja nyt popsitaan nappeja ainakin vuosi. Kipua tulee välillä edelleen, mutta sen intensiteetti on onneksi vähäisempi. Lääkkeet kuitenkin tekevät melkoisia sivuvaikutuksia, että ei se elämä niiden kanssa mitään herkkua ole.

Siinäpä siis pientä yhteenvetoa (ja vain ne "highlightit, paljon muutakin tähän ajanjaksoon on mahtunut) siitä, miksi meidän suunnitelmat nyt muuttuvat. Ennen tätä kaikkea katastrofien sarjaa, täyttyi kalenteri näyttelyistä ja kokeista koko vuotta silmällä pitäen. Eilinen näyttely oli vain vahvistus sille, mitä oltiin jo melko varmaksi päätetty, että nyt jätetään kaikki ylimääräinen. Annetaan koirien (ja itsemme) kuntoutua, tehdään vain mukavia juttuja ja treenejä oman jaksamisen puitteissa. Rahaa meni juu hukkaan ilmomaksuissa, mutta tuossa lämmityskatastrofissa ja sen kuluissa, ei tunnu missään.

Vuoden tapahtumakalenterista lähti nyt tässä vaiheessa muutamat näyttelyt ja tn lähtee lisääkin. Joten jos ja kun meitä ei kehien laidoilla näy, voi meidän huikata olevan poissa.

Tähän loppuun vähän positiivistakin tekstiä. Nähtiin eilen Akaassa Myrrin siskoa Vannia omistajansa Riinan kanssa. Kovasti olivat siskokset eri puusta! Vanni korkeampi, hoikempi, turkiltaan sileämpi ja rakenteeltaan enemmän isäänsä tullut. Myrri matala, paksu, pörröinen eikä tällä hetkellä niin "tasapainoinen" ulkoisesti. Sisarusten näkeminen oli yllättävän rauhallinen, vähän nuuskuteltiin ja se oli siinä. Alla kuva tyttösistä, missä heidän ulkoiset eronsa hyvin näkyvät :)


Vasemmalla Vanni, istumassa Myrri. Ja reunassa Minku- äiti häntineen (ei se siis puutu) ;)


Lumon ilme kertoo sen, mitä hänKIN ajetteli tästä näyttelystä ;)

2018-05-07

MEJÄ- koe Riitialassa, raskas mutta palkitseva viikonloppu :)


Ammutaan koirat ;)

Kulunut viikonloppu oli todellakin raskas. Järjestimme Jarnon kanssa toista kertaa MEJÄ- kokeen Ikaalisten Riitialassa ihan kaksistaan. Kuka ei ole kokeita itse järjestänyt, ei ehkä osaa ajatella, kuinka suuren työn = talkoilun se vaatii. Työ alkoi jo muutamaa viikkoa ennen koetta koemaastojen tiedustelulla, minkä Jarno hoiti yksin. Viimeinen tiedustelu tehtiin koetta edeltävänä perjantaina, jonka molemmat otimme töistä lomapäiväksi. Jarno huhki maastoissa, sitten tehtiin yhdessä ostoksia ja hankintoja koetta varten ja vietiin tavaraa auto täyteen ladattuna keskuspaikalle Ikaalisten Riitialaan, metsästysmajalle Särkipirtille. Ilta kuluikin minulta kokatessa ruokia (aamiaiset ja pääruoat kokeeseen molemmille päiville) ja seuraava aamu koitti aikaisena, taas auto täyteen tavaraa ja koko lauma mukaan ja ajelemaan keskuspaikalle.

Koe oli alunperin kuuden koiran koe, mutta perjantai-iltana tuli puhelu, yksi VOI- koira perui tulonsa. Koska tieto saatiin niin myöhään, emme alkaneet enää siinä härdellissä ilmoitella vapaasta koepaikasta, emmekä myöskään ottaneet toista omaa koiraa kokeeseen. Viisi koira kokeessa oli oikein hyvä määrä, ja sopi tuomarillekin mainiosti.

Lauantaina olimme paikalla puoli yhdeksän aikaan ja laittelimme paikkoja kuntoon, kahvia tippumaan, aamiaista pöytään, karttoja ja jäljentekovälineitä esille jne. Kun kaikki olivat paikalla, nautittiin aamiaista ja samalla aloitettiin opastus jälkien tekoon, kerrottiin jälkiparit ja arvottiin jäljet. Minun ei pitänyt alunperin olla tekemässä jälkiä, mutta tuon peruneen voi- koiran vuoksi jouduin hommiin. Onneksi kokeneita jäljentekijöitä oli kokeen osallistujissa sen verran, että pystyimme Jarnon kanssa tekemään yhdessä yhden korvaavan jäljen, ja kaksi paria tekivät yhden voi- ja yhden avo- jäljen kumpikin. Näin jokainen kokeen koirista (2 avo ja 3 voi) sai jäljen, jolla ei koiralle tuttua ihmistä tekemässä ollut.

Jälkien teossa ei ilmennyt mitään ihmeellistä, saimme oman jälkemme tehtyä hyvissä ajoin ja sitten takaisin keskuspaikalle, laittelemaan saunaa lämpiämään ja lounasta (lihamaronilaatikko + salaatti) esille. Porukka saapui aikanaan jälkien teosta ja sitten syötiin ja rupateltiin. Taisipa olla kello lähemmäs kuusi kun jäljentekijät paikalta poistuivat, ja meillä alkoi "vapaa" ilta. "Vapaa" siksi, että illalla piti valmistaa seuraavan päivän ruoka (thai- curry) sekä laittaa kaikki valmiiksi seuraavan aamun varsinaista koepäivää varten. Yövyimme keskuspaikalla, se olikin Myrrin toinen yö poissa kotosalta. Hyvin pikkuinen vieressäni patjalla lattialla nukkui, hän ei kyllä uudesta ympäristöstä stressaa :)


Tervepäinen pikkukaveri :)

Aamulla tuomarimme Anne Viitanen saapui ensimmäisenä paikalle ja katsotiin läpi tulevan koepäivän kulku ja kaikki järjestelyn oleelliset asiat. Aamiaista nauttiessa saapuivat myös kokeeseen osallistujat paikalle, joten päästiin aloittamaan koe suunnitellusti klo 8. Jarno piti ensin oman puhuttelunsa vastaavana koetoimitsijana kokeen käytännön asioista ja sitten tuomari piti virallisen tuomarin alkupuhuttelun. Tämän jälkeen olikin aika mennä ulos ammuntaan, jonka suorittamaan saapui seuramme jäsen Jorma haulikkonsa kera. Lähes tuohon ammuntaan asti mietin kumpi koiristamme pääsee kisaamaan. Lumon olin alunperin siihen valinnut, mutta Minku osoitti niin suurta mielenkiintoa kaikkia mejätavaroita ja tuoksuja kohtaan, että päätinkin viedä Minkun. Tämä kyllä osoittautui myöhemmin vähän virhevalinnaksi, mutta siitä jäljenpänä...Ajattelin myös, että Minku ansaitsee pienen hengähdystauon Myrristä, joka alituiseen roikkuu äitinsä korvissa ja haastaa leikkiin/rehaamaan. Taika ja Lumo osaavat sanoa Myrrille koirankielisen = jakeluun menevät EI:n, mutta Minku ei joko osaa tai ei raatsi. Pitkät on mamman hermot.. :)

Ammunta sujui kaikilta koirilta ok ja päästiin aloittamaan jäljestykset jo ennen yhdeksää. Sää oli aamulla jo melko lämmin, tuuli alkoi kuitenkin nopeasti yltyä ja kun meidän vuoro Minkun kanssa suorittaa tuli (n klo 11.30 aikaan), tuulikin jo melko tavalla. Minku on aina ollut melko ilmavainuinen, ja ominaisuus on vaan lisääntynyt iän myötä. Tässä kohtaa tiesin että virhevalinta koirien välillä tuli tehtyä, koska Lumo menee pääsääntöisesti maavainulla eivätkä tuulet niin ollen haittaa läheskään samaan malliin kuin ilmavainuisella. No, ei kun "tuulta päin" ja matkaan.

Minku oli hyvin kiinnostunut alkumakuusta ja opastin krepeille asti kehuen, Sitten naru pitkäksi ja menoksi. Melkoista aaltoilua oli kulku jäljen molemmin puolin, väliin tarkastuslenkkejä tehden. Ensimmäinen makuu merkattiin hyvin. Vähän sen jälkeen Minku, kulkiessaan hieman sivussa jälkiuralta, löysi melkoisen linnun jäänteiden alueen, sulkia, höyheniä ja muita rippeitä oli maassa parin metrin alalla. Siihenhän sitä sitten juututtiin... Aikansa annoin Minkun niitä haistella, mutta kun ei lähtenyt etenemään niin kehoitin kerran "jälki". Yleensä en koirille puhu jäljellä mitään, mutta nyt sitä kehoitusta tarvittiin mielestäni. Minku lähtikin jatkamaan, mutta pitkän matkaa tuon tapahtuman jälkeen oli melkoista haahuilua. Mentiin kauaskin jäljestä, jäätiin katselemaan ja haistelemaan metsään, taas jatkettiin, ja haahuiltiin nokka ilmassa. Eteenpäin kuitenkin mentiin koko ajan, mutta ei sitä menoa voi kovin tyylikkääksi sanoa. Maasto oli paikoin melkoista ryteikköä ja isojakin vesiojien ylityksiä. Osa jäljestä kulki myös hakkuuaukolla. missä tuuli pyöritti hajuja (ja minua Minkun perässä) siihen malliin, että olin jo varma että kohta tuomitaan hukka. Ei kuitenkaan tuomittu, vaan matka jatkui. Parit seuraavat makuut Minku meni hätäisesti nyökäten yli. Katkokulma oli tehty viimeiselle kulmalle (meillä se on aina aiemmilla koejäljillä ja itsetehdyillä jäljillä ollut 1. tai 2. kulmalla). Siinä pyörittiin taas, kun tuuli painoi viereiseltä hakkuuaukolta hajua "väärään suuntaan". Parit isot kierrokset tehtiin mutta oikea suunta kuitenkin löytyi. Viimeinen makuu meni Minkulta ohi, kuljettiin sen verran sivussa. Aloin olla tuossa kohtaa jo niin hikinen ja väsynyt, että toivoin vain että loppuisi jo... Onneksi kohta oltiinkin vähän yllättäin sorkalla, jonka Minku ensi pari metriä ohitti, sitten meni luo ja jäi siihen. Ihmeen kaupalla päästiin siis maaliin asti, oma olo oli kuin marotonin jälkeen, kun yleensä meidän jäljet kestää n. 25-30 min, nyt kesti 40 min ja minä todellakin pyörin pitkin ryteiköitä Minkun perässä. No, pääasia että sorkka löytyi eikä emännän kunto täysin loppunut ennen maalia (ei kyllä ollut kaukana)!

Jäljeltä palattiin tuomari kyydissä keskuspaikalle ja minä jäin kirjoittelemaan kolmen ensimmäisen jäljjen koekertomuksia, Jarnon lähtiessä tuomarin kanssa kohti seuraavaa jälkeä jonka Jarno opasti. Aika koepaikalla lounasta lämmittäessä, laitellessa esiin kaikkea muuta tarjottavaa, kirjoittaen koekertomuksia (printterikin temppuili, ja meinasi loppua kirjoittelu siihen kun silmä vähän herpaantui ja Myrri olikin johdossa kiinni hampaineen.....), taistellessa PDF:n kanssa, saunan lämpiämistä vahtien jne. Kävi todellakin työstä!

Kello oli noin kolme iltapäivällä,  kun kaikki jäljet oli suoritettu ja minä sain loput kaksi koekertomusta kirjoitettavaksi. Kun kaikki jäljet oli purettu, porukka saunonut ja syönyt, alkoi tulosten luku. Minähän ne toki jo tiesinkin kun kertomukset puhtaaksi kirjoitin. Kokeessa oli kaksi ensikertalaista avo- koiraa ja hienosti molemmille avo 2- tulokset! Toisen koirista omistajat olivat pitämällämme mejäkurssilla nyt keväällä, joten kiva oli nähdä, että heillä innostus lajiin syttyi ja kokeeseen tulivat!

Molemmat voi- koirat saivat myöskin kakkostuloksen. Toisella, Jarnon opastamalla labbiksella, harmittavasti pienestä kiinni kun kulma ei ratkennut, ja toisella koirista meni yliaikaa. Näin ollen kokeen paras koira oli Minku, voi 1 tasan 40 pisteellä! Tuomari oli kyllä armelias kun ykkösen antoi, näin täytyy sanoa (ja kokeen jälkeen sanoinkin).

Lopuksi vielä lahjottiin tuomari ansaitusti seuran retkituolilla ja Metsänhenki- liköörillä, mikäs sen sopivampaa mejäkokeeseen ;) Kun lahjat oli annettu ja vielä kiitelty, me tuomaria ja osallistujat myös meitä, oli aika päättää koe. Mukava oli päättää, kun kaikki vaikuttivat olevan hyvällä tuulella ja tuloksiinsa tyytyväisiä!


Tuuli tosiaan teetti "vähän" töitä Minkulle ja vähän enemmän minulle :P

Sitten alkoikin armoton siivoaminen ja tavaroiden pakkailu, jotta päästiin lähtemään kotiin. Kotiinpäin ajaessa todettiin molemmat Jarnon kanssa, että kyllä oli raskas viikonloppu. Kun hoitelee yksin kaiken kokeeseen liittyvän, voi todellakin sanoa tehneensä töitä. Kesäkuun koe samassa paikassa hoidetaan vielä kaksin, mutta tuleviin kokeisiin (jos niitä vielä pidämme) perustamme mejätoimikunnan tehtäviä jakamaan. .

Summa summarum. Kaikki järjestelyissä sujui hienosti, porukka oli mahtavaa, tuomari todella reilu ja mukava, ruoka maittavaa (etenkin thai-currya kehuttiin kovasti!), kokeen tulokset kaikkineen hienot, ja se omakin suoritus... no se nyt oli mikä oli, mutta ykkönen kuitenkin :)


Väsynyt mutta tyytyväinen Minku kera pokaalinsa .)