Nyt on sitten agilityn alkeiskurssi suoritettu. Diplomia emme saaneet, mutta paljon uusia kokemuksia, iloisia yhdessäolon hetkiä ja onnistumisen elämyksiä! Tuo laji on sellainen jossa todella mitataan koiran ja ohjaajan välistä kemiaa, luottamusta ja yhteistyötä. Ihanaa huomata että meiltä sitä löytyy. Taika on luonteeltaan tarkkailija, harkitseva tyyppi. Aina ensin täytyy tilanne kartoittaa ja luoda oma näkemys. Sitten katsotaan mammaa ja kuunnellaan mitä hän haluaa. Jos epäilyttää ja pelottaa, täytyy mamman näyttää vähän mallia. Kertaakaan ei ole sellaista estettä eikä asiaa eteen tullut, etteikö Taika olisi suostunut menemään ja kokeilemaan. Jos mammakin kerran ryömii putkeen niin kyllä hänkin! Tässä lajissa oppii tosiaan tuntemaan omaa haukkuaan paremmin.

Tällä vikalla kurssikerralla oli harjoitusalue jaettu sisä- ja ulkotilaan siten, että sisällä oli rengaseste ja uutena opeteltavana keinu sekä "bonuksena" pienempien koirien kankainen putki. Ulkona oli kolme aitaa, pujottelukepit, iso putki ja puomi. Me aloitimme reenin sisällä ja ekana otettiin keinu. Pelkäsin pikkuisen etukäteen luettuani Agilityn ABC- kirjaa, jossa varoiteltiin keinun alas rämähtämisestä ja siitä koiralle mahdollisesti syntyvästä keinukammosta. Otimmekin ensi alkuun keinun siten, että minä ohjasin Taikan keinulle (kiipesi nätisti) ja pysäytin sen keinun keskikohtaan, ja alaslaskua vaimennettiin sitten kädellä. Muutamia reenikertoja näin ja sitten jo ilman apuja. Ja hienosti sujui! Ei kammoa eikä epäröintiä, keinulle kiivettiin ihan jopa ilman kehoitusta. Rengas oli nyt oikealla korkeudella ja siitäkin mentiin reippaasti läpi suuntaan ja toiseen. Kokeiltiin sitten huvin vuoksi pienempi halkaisijallista kangasputkea. Taika näki kun Milli meni putkesta, ja sitten vain putkeen sisään namin perässä ilosesti.

Ulkona reenailimme omaan tahtiin ilman ohjaajaa. Puomi oli kuluneen viikon aikana Taikan mielessä muodostunut harvinaisen kivaksi esteeksi, sillä hänpä juoksi sille ihan itse! Puomi oli melko liukas ja kapea, joten sain hieman hillitä Taikan vauhtia ettei olisi tullut lipsahdusta ja tipahdusta. Mentiin puomia päästä päähän useita kertoja ja tosiaan ihan oma-alotteisesti. Taitaapa olla Taikan lempieste! Iso putki sujahdeltiin läpi ihan suvereenisti, samoin sujuivat aitojen ylitykset ilman pudotuksia, vaikka rimaa nyt nostettiinkin ihan reippaasti. Kepit oli täällä ulkona vähän hankalammat kuin viimeksi sisällä, mutta kyllähän niitäkin kierretiin. Menoa ja mun ohjausta hieman hidasti kipeä jalkani ja liukas piha, jotka tekivät mut melko varovaiseksi. Pari kertaa vaihdoimme sisä- ja ulkotilojen väliä, joten reenaus oli intensiivistä. Tuli kerrattua ja opittua esteet ihan selkäytimeen asti nyt ennen reenitaukoa. Seuraavat harjoitukset ovat sitten varmaan ulkona, luultavasti Sahalahdella. Niitä jäämme odottamaan innolla, tätä lajia emme unohda!

Taikan elämässä puhaltavat huomenna muutoksen tuulet, kun hän lähtee "Mummulaan" hoitoon. Me suuntaamme Jarin kanssa Phuketin lämpöön kahdeksi viikoksi, ja Taika lähtee viettämään omaa lomaansa vanhempieni luokse. Tämä ilta sujuu pakkaillessa omia matkakamoja (hieman kiire lähtö ja mitään ei ole vielä pakattu, koska päätimme lähteä ja varata matkan vasta tän kuluvan viikon maanantaina!) ja Taikan tavaroita. Luulempa että Taikkikselle tulee isompi matkalaukku kuin meille! Koko vinkuva, röhkivä ja raakkuva eläintarha, kongit, aktivointipallot, siankorvat ja purutikut, harjat, remmit, kipot ja kupit, nappulat ja makupalat... Vaikka matkalle on ihana lähteä, mulla on nyt jo Taikaa ikävä! Taidan olla pikkuisen koiraläheisriippuvainen :)