Tietoa päähenkilöistä

Taika- tollerin (C.I.E RU LV BY EE MVA EE LV LT BALT VMVA RIGAVW-18 EEV-17 EEVV-17 RKFV-10 BYW-10 BALTV-10 V-10 BALTVV-16 VV- 16 TK1 BH Copperfox`s Carina) sekä Taikan tyttärien Lumon (FI JVA CIE BY MVA EE MVA LV MVA BYW- 13 PMV-13 LVV-15 TLNW- 16 Magicfox`s Malvira) ja Minkun (FI JVA CIE BY MVA LV MVA EE MVA LT MVA BALT MVA BYW-15 EE JMVA LV JMVA BALTJW-15 TLNJW-15 TLNW-15 BALTV-16 RIGAW-18 Magicfox`s Nebbiolo) sekä Minkun tyttären Myrrin (RIGAJW-18 Magicfox`s Amarone) koirailua kotosalla ja harrastusten parissa raportoi Hanna- emäntä. Naurua ja hammasten kiristystä :)






2009-03-19

Nyt on sitten agilityn alkeiskurssi suoritettu. Diplomia emme saaneet, mutta paljon uusia kokemuksia, iloisia yhdessäolon hetkiä ja onnistumisen elämyksiä! Tuo laji on sellainen jossa todella mitataan koiran ja ohjaajan välistä kemiaa, luottamusta ja yhteistyötä. Ihanaa huomata että meiltä sitä löytyy. Taika on luonteeltaan tarkkailija, harkitseva tyyppi. Aina ensin täytyy tilanne kartoittaa ja luoda oma näkemys. Sitten katsotaan mammaa ja kuunnellaan mitä hän haluaa. Jos epäilyttää ja pelottaa, täytyy mamman näyttää vähän mallia. Kertaakaan ei ole sellaista estettä eikä asiaa eteen tullut, etteikö Taika olisi suostunut menemään ja kokeilemaan. Jos mammakin kerran ryömii putkeen niin kyllä hänkin! Tässä lajissa oppii tosiaan tuntemaan omaa haukkuaan paremmin.

Tällä vikalla kurssikerralla oli harjoitusalue jaettu sisä- ja ulkotilaan siten, että sisällä oli rengaseste ja uutena opeteltavana keinu sekä "bonuksena" pienempien koirien kankainen putki. Ulkona oli kolme aitaa, pujottelukepit, iso putki ja puomi. Me aloitimme reenin sisällä ja ekana otettiin keinu. Pelkäsin pikkuisen etukäteen luettuani Agilityn ABC- kirjaa, jossa varoiteltiin keinun alas rämähtämisestä ja siitä koiralle mahdollisesti syntyvästä keinukammosta. Otimmekin ensi alkuun keinun siten, että minä ohjasin Taikan keinulle (kiipesi nätisti) ja pysäytin sen keinun keskikohtaan, ja alaslaskua vaimennettiin sitten kädellä. Muutamia reenikertoja näin ja sitten jo ilman apuja. Ja hienosti sujui! Ei kammoa eikä epäröintiä, keinulle kiivettiin ihan jopa ilman kehoitusta. Rengas oli nyt oikealla korkeudella ja siitäkin mentiin reippaasti läpi suuntaan ja toiseen. Kokeiltiin sitten huvin vuoksi pienempi halkaisijallista kangasputkea. Taika näki kun Milli meni putkesta, ja sitten vain putkeen sisään namin perässä ilosesti.

Ulkona reenailimme omaan tahtiin ilman ohjaajaa. Puomi oli kuluneen viikon aikana Taikan mielessä muodostunut harvinaisen kivaksi esteeksi, sillä hänpä juoksi sille ihan itse! Puomi oli melko liukas ja kapea, joten sain hieman hillitä Taikan vauhtia ettei olisi tullut lipsahdusta ja tipahdusta. Mentiin puomia päästä päähän useita kertoja ja tosiaan ihan oma-alotteisesti. Taitaapa olla Taikan lempieste! Iso putki sujahdeltiin läpi ihan suvereenisti, samoin sujuivat aitojen ylitykset ilman pudotuksia, vaikka rimaa nyt nostettiinkin ihan reippaasti. Kepit oli täällä ulkona vähän hankalammat kuin viimeksi sisällä, mutta kyllähän niitäkin kierretiin. Menoa ja mun ohjausta hieman hidasti kipeä jalkani ja liukas piha, jotka tekivät mut melko varovaiseksi. Pari kertaa vaihdoimme sisä- ja ulkotilojen väliä, joten reenaus oli intensiivistä. Tuli kerrattua ja opittua esteet ihan selkäytimeen asti nyt ennen reenitaukoa. Seuraavat harjoitukset ovat sitten varmaan ulkona, luultavasti Sahalahdella. Niitä jäämme odottamaan innolla, tätä lajia emme unohda!

Taikan elämässä puhaltavat huomenna muutoksen tuulet, kun hän lähtee "Mummulaan" hoitoon. Me suuntaamme Jarin kanssa Phuketin lämpöön kahdeksi viikoksi, ja Taika lähtee viettämään omaa lomaansa vanhempieni luokse. Tämä ilta sujuu pakkaillessa omia matkakamoja (hieman kiire lähtö ja mitään ei ole vielä pakattu, koska päätimme lähteä ja varata matkan vasta tän kuluvan viikon maanantaina!) ja Taikan tavaroita. Luulempa että Taikkikselle tulee isompi matkalaukku kuin meille! Koko vinkuva, röhkivä ja raakkuva eläintarha, kongit, aktivointipallot, siankorvat ja purutikut, harjat, remmit, kipot ja kupit, nappulat ja makupalat... Vaikka matkalle on ihana lähteä, mulla on nyt jo Taikaa ikävä! Taidan olla pikkuisen koiraläheisriippuvainen :)

2009-03-15

Lauantaina oli kiva lenkki, sillä saimme isännän matkalle mukaan! Tehtiin eväsretki laavulle, mukana makkaraa, pullaa ja Taikalle varis. Alkumatkasta Taika sai kantaa varista ja tehtiinpä yksi onnistunut noutokin. Isäntä heitteli Taikalle keppiä ja damia, palautukset sujuivat välillä kivasti, toisanaan taas ei..

Marika lähti Millin kanssa peräämme noin puoli tuntia meidän jälkeen, mutta eipä mennyt kovin kauaa kun he meidät yhyttivät. Oli mukava istuksia laavulla hämärtyvässä illassa räiskyvää nuotiota ihaillen ja koirien touhuja kuunnellen. Reissussa olimme lähes neljä tuntia, ja takaisin kävellessämme oli jo aivan pimeää.

Sunnuntai valkeni lumisateisena. Pienen aamulenkin jälkeen suuntasimme kohti Pirkkahallia ja KV- koiranäyttelyä. Porukkaa oli kuin pipoa, autojono hallille heti useita satoja metrejä. Olimme paikalla hyvissä ajoin jo ennen kymmentä, kun kehämme arvioitu alkamisaika oli yhdeltätoista. Pian saapuivat paikalle myös Riku ja Heli koirineen sekä Taikan handleri Sara äitinsä kanssa. Taika muisti heti kuinka Saran kanssa esiinnytään. Kaunista seisomista ja hyvää kontaktia, ei lainkaan hyppimistä ja pomppimista. Kehässä oli kolme narttupentua, Capri, Taika ja joku Norjan tuonti. Taikan esiintymistä oli ilo katsella. Niin hienoa ravaamista ja kaunista seisomista! Ei olisi voinut paremmin sujua, olin todella ylpeä! Capri - sisko valittiin narttujen parhaaksi, ja Taika kakkoseksi. Arvostelussa ei moitittu painosta, eli dieetti oli onnistunut. Ainoat moitteet olivat tuomarin mielestä hieman pitkä selkä ja epävakaat liikkeet. Kehuja tuli erinomaisista kulmauksista, kauniista ja feminiinisestä päästä sekä vireästä luonteesta. Kaiken kaikkiaan siis ihan mukava arvostelu. Olimme näyttelypaikalla nelisen tuntia, ja koko sen ajan Taika oli nätisti. Ostimme Hau-Haun myymälästä Taikalle pinkin näyttelyhäkin, johon täytyy tyttöä alkaa totuttaa nyt ennen Messarin näyttelyä jonne suuntaamme kolmen viikon kuluttua. Mustan häkin olisi saanut paria kymppiä halvemmalla, mutta pitäähän sen pinkki olla, tietenkin! Ilta sujui nukkumisen merkeissä, näyttelyväsymystä purkaessa. Aktivointipallo sentään jaksettiin tyhjentää ja kongin sisältö lussuttaa parempiin suihin.

2009-03-12

Eilen touhusimme taas agilityn parissa. Kolmas tutustumiskerta piti sisällään uusia esteitä: pujottelukepit, pituushypyn ja puomin. Ennen reenin alkua olin kaukaa viisas ja ostin pussin nameja joilla Taika viimekerralla "toimi" hyvin. Niitä namuja sitten tasku pullolleen ja ei kun keppien pariin. Koira vasemmalle puolelle istumaan, hihna irti ja sitten menoks. Taika hiffasi heti homman idean. Kepit!- käskyllä pujoteltiin keppikujaa suuntaan ja toiseen. Kertaakaan ei menty väärästä välistä ja vauhtiakin alkoi löytyä. Tämäpä taitaa olla yksi meidän lempiesteistä, veikkaisin! Sain kouluttaja- Eevalta paulautetta oman kehonkieleni käytöstä. Kuulemma eläydyn ja vemppaan kepeillä sen verran että meistä tulisi hyvä koiratanssipari!

Seuraavana siirryimme pituus- esteelle. Ensiksi maassa oli vain yksi matala pituuspukki, jonka ylitys sujui ongelmitta. Harjoitusta vaikeutettiin lisäämällä toinen pukki edellisen perään. Tästäkin mentiin yli, suuntaan ja toiseen. Kun Eeva otti kolmannen pukin niin se pyörähti häneltä kädestä ja Taikkis- herkkishän pelästyi. Korvat ottivat takaluimuasennon ja koira hilppaisi sermin taa Millin luokse. No tulihan se sieltä takaisin kun iloisesti huhuilin. Sitten mentiin katsomaan pelottavaa kolmepukkista pituusestettä. Ja eihän se sit mikään ylipääsemättömän kamala ollut, ja ylitys sujui ihan mukavasti. Selvästi tämä ei kuitenkaan lukeudu Taikan lempiesteisiin, lieneekö vähän tylsä?

Kun Milli oli harjoitellut kepit ja pituuden, siirryimme hallin pihamaalle. Sinne oli pystyttetynä puomi, hui. Pitkä ja suht kapea hökötys ja korkea tellinki, jonne koiran olisi tarkoitus kiivetä. Tarviiko edes sanoa että olin hyvin epäluuloinen Taikan puomillekiipeämishaluista. Milli suoritti puomin ensin, eikä se näyttänyt tälle keterälle ja innokkaalle haukullekkaan kovin helpolta. Puomi hemppui hieman koiran alla ja herätti epäluuloa ja - varmuutta. Kun Taikan vuoro koitti, laitoimme Millin autoon ja Marika meni puomin toiselle puolelle ja minä toiselle. Yhdessä kannustamalla ja nameilla houkuttelemalla Taika puomille nousi. Askel oli ekalla kerralla hieman haparoiva, mutta rohkeasti tyttö puomin ylitti ja otti kontaktit kummassakin päässä hienosti alas asti. Toinen kerta sujui jo vauhdikkaammin ja kolmannella kerralla ei ollut mitään probleemaa puomin ylityksessä. On mulla oppivainen ja rohkea koira, joka selvästi nauttii kun pääsee "voittamaan itsensä" ja suorittamaan uusia juttuja. Hyvä Taika!

Koulukerran lopulla siirryimme takaisin halliin, jossa Eeva tutustutti meitä kosketuskepin käyttöön. Kosketuskepissä on pallo kepinvarren päässä. Idea on se, että koira koskettaa kuonolla palloa jolloin se saa kehut ja namia omistajalta samantien. Arvata saattaa että oppiminen oli nopeaa ja koiralle hyvin palkitsevaa. Ei tarvinnut kuin kirsu tökötä palloon ja namia tuli. Ehkäpä tuota voi jossain koulutuksessa hyödyntää jatkossa, laittaa keppi vaikka pelottavan esteen päälle johonkin kohtaan, jolloin koira tietää saavansa namia kun voittaa pelkonsa ja nousee esteelle palloa tökkäämään.

Koulun jälkeen oli Taika tosi väsynyt. Sohvan edessä nukuttiin niin sikeästi, ettei herätty edes isännän kotio saapumiseen. Pikku unituhisija :)

2009-03-11

Kyllä meillä sittenkin taitaa asustaa oikea lintukoira. Eilen aamulla ennen töihin lähtöäni kaivoin pakkasen perukoilla majailleen vaakun esiin ja pesuvatiin sulamaan. Taikaa kiinnosti kovasti että mikäs pussi sieltä pakastimesta otettiin ja mikä ihmeellinen mustan-harmaan kirjava pötikkä pussista löytyi.. Piti nousta takajaloille vaakkua nuuskimaan kun mamma sen laittoi pesukoneen päälle ja pari haikeaa piippaustakin tytön kurkusta kuului kun ei saanutkaan tarkempaa tuttavuutta tehdä tuohon ihme otukseen. Tuli siis mielenkiinto herätettyä :)

Töistä palatessani otin muovipussin ja siirsin sulaneen vaakun pussiin. Taika oli taas kovasti touhussa mukana, kun vaihdoin lenkkivaatteita päälleni niin pussia täytyi nuuhkia ja rapistella. Ulkona suuntasimme kaksistaan lammen rantaan. Kun hihna irtosi kaulasta Taika juoksi innoissaan keppiä järsimään. Mutta keppi unohtui varsin pian kun mamma kaivoi vaakun pussista ja otti sen omaan käteensä omistavin elkein. Voi että kun Taika halusi saada vaakun omaan suuhun tutkittavaksi. Hypittiin ja pompittiin kun vaakku kulki eteenpäin mamman kainalossa. No sitten laskin vaakkua alemmas jotta Taika pääsi sitä nuuhkimaan. Edelleen kävelin eteenpäin ja Taika nuuhkutti ja varovasti maisteli vaakun sulkia. Eikä aikaakaan kun tollerin kuono sulkeutui vaakun ympärille ja mamma päästi vaakusta irti. Niin Taika lähti vaakku suussa ja häntä pystyssä rientämään eespäin kovien kannustuskehujen saattelemana. Jonkin matkaa vaakkua kannettuaan Taika pudotti sen ja alkoi varovasti tutkia ja tökkiä sitä. Silloin mamma tuli paikalle ja otti taas vaakun omaan käteen ja lähti matkaa jatkamaan. Ja voi kun Taika taas halusi vaakun itselleen. Näin jatkettiin pitkän matkaa, vaakku hetken mamman kädessä ja sitten Taikan suussa eteenpäin. Kauniisti tyttö lintua kantoi, ei yhtään alkanut puistella eikä repiä. Halusin tottakai kokeilla myös vaakun heittämistä, tajuaisiko Taika että tuotakin voi noutaa.. Ilokseni voin todeta että yksi nouto sujui hienosti! Heitin vaakun ja Taika ryntäsi innolla perään, otti vaakun suuhun ja pillityksen ja kehujen ja luoksetulokutsujen saattelemana toimitti vaakun luokseni. Ei nyt ihan käteen asti mutta hollille kuitenkin. Pari muuta noutoyritystä ei sujuneetkaan yhtä hienosti, mutta eiköhän se siitä kun aletaan harjoitella enemmän. Vielä pari kantamista kovilla kehuilla ja sitten pistin vaakun takaisin pussiin, ettei Taikkis kerkeisi kyllästyä. Nyt ainakin jäi mielenkiinto päälle ja tästlähin otetaan vaakkua useammin lenkille mukaan! Onneksi emme törmänneet muihin ulkoilijoihin, olisi siinä voinut saada hieman pitkiä katseita osakseen kun kuljeskeli variksenraato kainalossa....

2009-03-10

Eilen vakkari- työpäivän jälkeiselle lenkille lähtö siirtyi hieman, joten päätin "lenkittää" Taikkista kotona. Siis eikös sitä sanota että 20 min nenätyöskentelyä vastaa 2 h ulkoilulenkkiä? Tulipa sitten heitettyä n. 5 h lenkki! Aloitettiin perinteisellä kitekat- raksujen piilotuksella ja etsimisellä olkkarissa. Se on Taikan mielestä aina hauskaa ja mukavaa, joskin ne piilot on aikas hyvin jo ulkoa opittu, eli raksut löytyy kun vaan malttaa tarpeeksi kauan hakea.. Kova nuuskutus kyllä kuuluu koko etsintäoperaation ajan, joten eiköhän siinä ole kirsukin touhussa mukana kuitenkin :)

Kun kitekatit oli imuroitu parempaan talteen, tehtiin uusi aluevaltaus. Nimittäin juusto-, kinkku- ja lihapullajälki. Laitoin Taikkiksen ensin istumaan kodinhoitohuoneen oven taakse (hyvää malttiharjoitusta), annoin nuuhkaista juuston palaa ja sitten ovi kiinni koiran kuikuillessa viimeiseen asti oven raossa ja jälkeä vetämään. Eka jälki oli matkaltaan n. 5 m ja kulki kodinhoitohuoneesta kylppäriin saunajakkaran taakse. Kun avasin oven ja kehotin Taikaa etsimään, alkoi innokas nuuskutus. Tyttö oli heti hajulla että mitä pitäisi tehdä. Hajujälkeä seuraillen ja vähän sivulle poikkeillen suuntasi kulku kylppäriin ja siellä pienen pyörimisen jälkeen jäi jakkaran takana lymyävä juustonokare satimeen. Taika innostui selvästi tästä jäljityksestä, joten tehtiin vielä muutama jälki lisää. Seuraava juustojälki makkariin, taas n. 5 m ja palkinto löytyi isännän aamutossun alta. Sitten otettiin käyttöön kinkku ja vedettiin jälki kodinhoitohuoneesta vessaan. Ja suoraan mentiin taas jäljellä ja "kaato" tuli! Vielä yksi kinkkujälki makkariin ja lopuksi boonuksena lihapullajälki kylppäriin/saunaan, jossa palkkio kökötti saunajakkaran päällä. Ja löytyihän sekin sieltä varsin mallikkaasti. Eli kyllä toi meidän tyttö osaa nenää käyttää ja touhusta selvästi nauttii! No tiedä sitten siitä kuinka rankkaa toi "lenkkeily" oli, kyllä metsässä jaksettiin Millin kanssa taas kirmailla tuttu parin tunnin kierros.

Innostuin tänään ilmoittamaan Taikkiksen kesäkuun alussa järjestettävälle tollerileirille. Kolme päivää reenausta ja yhdessäoloa samanhenkisten tollejen ja omistajien kanssa, varmasti tulee kivaa! Leiriltä valittiin lajiksi NOU, ja hieman hirvittää tuon meidän sunnuntain taippariharjoituksen valossa että mitä tuleman pitää... No, eipä sitä jokainen yksilö ole seppä (tai tolleri) syntyessään joten harjoitusta, harjoitusta, eiköhän se siitä ala sujua!

2009-03-08

Huh, taas on maanantai ja viikonlopusta selvitty! Taika huokaa helpotuksesta ja kääntää kylkeä petillään, kun mamma ja isäntä poistuvat työpaikoilleen ja saa jäädä nukkumaaaaaaan...
Nimittäin viikonloppuun ei montaa unituntia mahtunut. Perjantaina Milli tuli tuttuun tapaan iltahoitoon käytyämme ensin reilun parin tunnin metsäkierroksella. Leikkiä ulkona ja leikkiä sisällä, mikäpä olisikaan mieluisampaa koiranelämää. Launtaina haimme aamusella Millin taas pihalle ja käppäiltiin melkein laavulle saakka. Koirilla oli tosi kivaa jäätyneitten hevonkakkakikkaroiden kanssa. Aina kun meikäläisen silmä vältti niin kaakkaa vommittiin naamariin ja juostiin syyllisen ja ilkikurisen näköisinä kauemmas. Eipä taida nuo metsässä liikkuvat ratsastajat tietää mitä harmia koiranulkoilittajille aiheuttavat kun jättävät hevostensa läjät korjaamatta. Koirille kivaa mutta itse en niin perusta hevonkakantuoksuisista koirapusuista joita ulkoilun jälkeen on tarjolla...

Lenkin jälkeen Milli tuli meille päivähoitoon ja ulkoilun uuvuttamat koirat pötkähtivät olkkarin sohvan edustalle kuorsaamaan kun meikäläinen levytti sohvalla ja katseli töllöä. Kyllähän ne siinä malttoivat parin tunnin verran koisata ja ladata akkunsa ja sit jaksoi taas. Painia ja painia, välillä syötiin purutikkuja, tai siis Milli söi molempien tikut ja Taikaa harmitti kun ei uskaltanut pitää puoliaan. Sitten haukahdeltiin kimeästi ja huidottiin Milliä tassulla, livottiin suupieliä, seisitiin Millin selässä, hyöritiin ja pyörittiin.. Kyllä Millillä on hyvät hermot (ja hyvä ruokahalu!) kun ympärillä melskaava pikkuriiviö ei aikaansaanut pienintäkään häiriintymistä niin kauan kuin syötävää oli jäljellä. Taika muuten päätti taantua ihan kakaraksi ja pissata matolle. Eipä ole sitten joulun enää pissoja tullu sisälle. Mitä lie tytön päässä liikkunut vaiko liekö mitään kun kyykähdettiin keittiön matolle ja laskettiin valtava lammikko ihan hartaudella. Hemmetti, teki mieli sanoa (ja taisin vähän sanoakin..) ruma sana.

On muuten melko haasteellista käydä kahden vauhdikkaan koiran kanssa hihnalenkillä. Korttelin kierron jälkeen (n. 40 min) tuntui kuin olisin tarponut maratonin. Hiki virtasi ja syke oli 100, sai kädetkin liikuntaa kun puolen minuutin välein vaihtoi Taikan fleksin ja Millin nahkahihnan paikkaa kädestä toiseen, sälän takaa ympäri ja taas takaisin.. Jos nuo molemmat tohottajat olisi omia ja hihnalenkit jokapäiväistä "herkkua", olisi koirilla kyllä ohjelmassa sotilaallisen tiukka käytöskoulu. Muuten ei hermo eikä terveys kestäisi, ei. Lenkki siis uuvutti tän emännän ihan rätiksi, mutta koirat vaan piristyivät. Olkkarissa vedettiin sellaista painimatsia että matot lenteli ja akvaariokalat oli todellisessa vaarassa päätyä parketille. Aikansa melskausta kesti ja sitten iski väsy. Kumpikin levisi koiranunia katselemaan, hännät heiluivat ja tassut vipattivat kun leikit jatkuivat unimaailmassa. Kun Marika tuli puolilta öin hakemaan pikku hoitalasta kotiin, sai koiran melkein autoon kantaa (no ei vaineskaan, kyllä se sinne ihan omin tassuin pomppi!).

Sunnuntaiaamu alkoi Taikkiksella taipparireenillä. Paikalla Niihaman kentällä oli kuusi tolloa omistajineen ja varis. Siis ÄLLÖTTÄVÄ verinen variksen raato. Muut tollot olivat intoa piukassa ja kanniskelivat elukkaa hännät ylpeydellä heiluen. Kun Taikan vuoro tuli näyttää lintukoiran taitojaan, niin pommiin meni. Taika suurinpiirtein nyrpisti kirsuaan raadolle ja katsoi mammaa ilmeellä että hyi helkkari, minähän en tuollaista raatoa suuhuni laita. Eikä sitten laittanut, ei vaikka kuinka yritimme porukalla raatoa riehuttamalla saada Taikkista innostumaan. No innostuihan se, hyppi ja pomppi ympäriinsä mutta vaakkuun ei koskenut. Haastetta siis tiedossa tulevaa NOU- uraa aatellen.. Damia kyllä haettiin (palautuksissa suurta toivomisen varaa) ja myös variksen siivillä varustettu dami kelpasi kannettavaksi, joten ehkä kaikkea toivoa ei vielä kannata menettää kuitenkaan. Täytyy nyt varmasti kaivaa se oma pakkasen perukoilla muhinut variksen raato esiin ja alkaa herätellä Taikan lintukoiran vaistoja ihan tosissaan, voidella raato vaikka maksamakkaralla...

Taipparireeneistä suunnattiin kaupungille, jossa oli ohjelmassa kaupunkikävely koirakoulun porukan kanssa. Aurinkoinen kevätpäivä muutti kaupungin kadut kurarunneksi ja koirat oli sen näköisiä. Hämeenkatu tarvottiin päästä päähän ja tehtiin ekskursio juna-asemalle. Melkoinen veto oli päällä alkumatkan, mutta loppua kohden alkoi meno onneksi rauhoittua. Kävelyn lopuksi tehtiin seuraamisharjoituksia kaupungin häiriötekijöiden keskellä ja hyvin sujui. Kaupunkireissun jälkeen pyörähdettiin kotona haukkaamassa vähän välipalaa ja sitten lähettiin vielä Millin kanssa metsälenkille. Oli muuten melko rauhallinen koirakko, suurempia riehumisenergioita ei enää ollut. Iltanappulat annoin Taikalle tuttuun tapaan aktivointipallon sisällä. Ja voi harmi mitä tapahtui: Taikkis pyöritti palloa olkkarissa kun se kolahti CD- telineeseen aikaansaaden Taikan mielestä oudon äänen. Korvat menivät epäluuloisesti takaluimuun ja koira liukeni kyräilemään keittiön pöydän alle. Sinne jäi pallo olkkariin ja nappulat syömättä. Rohkea koira, heh. Eikä Taikkis palannut olkkariin, ei. Jari sitten vei pallon keittiöön ja siellä se uskallettiin laittaa pyörimään ja iltaruoka imuroitiin oikeaan osoitteeseen. Kyllä mulla on hassu ja ihana herkkiskoira :)

2009-03-05

Tiistaina vietettiin Taikkiksen kanssa "tyttöjen päivää" kauneudenhoidon merkeissä. Elikkäs suuntasimme kohti kaupunkia, Lucky Star- trimmausliikkeeseen. Paikka oli Taikkikselle jo tuttu, eikä mitään traumaa edelliseltä kuukauden takaiselta turkinhoitoreissulta lienny jäänyt, sillä Taikkis suuntasi liikkeeseen häntä tollerimaisesti pystyssä heiluen! Ja hienostihan se sujui kuten viimeksikin. Koira syliin ja hoitopöydälle, kangaslenksu kaulaan ja harja, sakset ja kynsileikkurit töihin. Jalka kerrallaan tassu ilmaan, naps naps naps naps, karvat veks varpaan väleistä ja käpälän reunat siistin pyöreiksi. Taika katseli toimitusta isosta peilistä ja ihaili että kylläpäs tulee siistiä! Vatsan alla ei ollut paljoa leikattavaa eikä hännässä, muutama hajakarva siistiittiin. Korvapörhöissä oli hieman enempi hommaa, muttei läheskään sellaista urakkaa kuin viimeksi. Edelliskerralla korvat nypittiin johon Taika suhtautui hyvin tyynesti, trimmaaja kertoi että toisenkinlaista käytöstä on tullut nähtyä... Nyt korvat kaunisteltiin ohennussaksilla ja lopputulos oli hyvä, ilme siistiytyi kummasti. Trimmi kesti noin 45 min ja Taika malttoi seistä/istua ihan rauhassa koko ajan. Hieno tyttö! Ja sitten ostettiinkin kuivattua naudankeuhkoa iso pussukka ja päästiin tollerimobiilin takapenkille sitä järsimään. Kotimatka sujuikin mukavasti keuhkonpalan kanssa puuhastellessa.

Torstaina oli vihdoin meidän toinen kerta agillityä. Päiväjärjestys poikkesi hieman normaalista rytmistä eli kun yleensä vaihdan lennossa vaatteet koiravermeisiin heti töistä päästyäni ja kiiruhdetaan Milliä hakeen lenkille, niin nyt käytiinkin vain pieni kierros kävelytiellä ja mentiin Millin risteyksen ohi. Sitähän Taika ei voinut ollenkaan ymmärtää! Mutta totta se oli, ei menty kaverille. Siispä alettiin pureskella hihnaa ja hillua mamman hihansuussa. Mutta ei auttanut, kotio mentiin. Ja kurjuus jatkui, kaivettiin imuri esiin. Viime kerrasta olikin jo aikaa...... Taikan aikuistumisen huomasi tässäkin. Enää ei apinan(tollerin)raivolla hyökätty imurin suulakkeeseen kiinni kuten pienempänä, vaan nyt tyydyttiin katselemaan siivoustoimitusta pienen hajuraon päästä. Läsnähän piti tietty olla ja siirtyä mukana aina sinne minne imurikin meni, yhdessä se siivous kävi mukavasti (?!) Siivottuun olkkariin olikin sitten hyvä piilotella kitekat- raksuja mattojen alle, takan reunukselle, kuntopyörän päälle.. Jotain käyttöä silläkin kapineella, koiran namin- piilotusteline! Kun namit oli nuuskutettu esille, kaluttiin kongillinen maksalaatikkoa ja sitten lähettiinkin lenkille. Ja tällä kertaa haettiin Milli mukaan, jippii! Kyllä häntä nousi entistäkin pystympään kun Taikkis huomasi että käännyttiin kaverin kotikadulle. Metsässä koirat kirmasivat reilun puolen tunnin lihastenlämmittely- lenkin, ennenkun lähettiin agilityyn.

Reenihallissa oli tällä kertaa jaettu tila kahtia, ja kaksi koiraa pääsi reenaan samaan aikaan kumpikin omalla radallaan. Tuo ratajako tosin oli hieman häilyvä, kun pitihän sitä käydä katsastamassa mitä kaveri siellä naapuri radalla puuhaa, ja jos sen mammalla olis parempia namuja. Ekana meillä oli ohjelmassa putki. Viimekertaista muistellen varauduin jo könyämään tötteröön itse, kun Taikkis ei yllätys yllätys suostunut namin perässä putkeen sukeltamaan. Mutta voi ihme ja ihanuus! Milli pomppi naapuriradalta Taikan tykö ja suoraan putkeen (joka tällä kertaa oli muuten täydessä mitassa) ja Taikahan tietty kavarin perässä! Näin tuli putki suoritettua vauhdilla ja innolla ja tän jälkeen sujuikin putkittelu ilman Milliäkin. Taisipa olla jopa kivaa Taikkiksen mielestä, sen verta innoissaan putkea paineltiin päästä toiseen!

Toisella radalla oli sitten aita, joka ei niin hirmu kiinnostava ollut. Tokihan siitä pompittiin suuntaan ja toiseen, mutta ei tainnut olla haastetta. Näitten jälkeen lähettiin hetkeksi ulos Millin ja Taikan kanssa, jotta toinen koirakko sai reenata rauhassa samat esteet. Kun tuli taas meidän vuoro, oli uutena opeteltavana rengas. Taika katseli rengasta, nuuskutti ja kurkki siitä läpi. Muttei hypännyt, ei vaikka koiransuklaata heitinkin ja kannustin kovasti. Vasta kun kouluttaja tarjosi mielle käyttöön uudenlaisia makupaloja, alkoi homma pelittää! Koirahan tuli kuin vettä vaan renkaan läpi ja ees taas intoa puhkuen, uudet namit maistuivat ihanalle! Alkoi selvästi into kasvaa, ja kun päästiin toiselle puolelle rataa suorittamaan pariestettä, siis putki ja aita yhdistelmää, oli Taika tosi innoissaan. vauhtia oli senverran että hyvä kun itse perässä pysyin. Kuuma tuli ja hauskaa oli! Mahtavaa katsoa omaa koiraa kun se on niin innoissaan! Eikä Taika yrittänytkään poiketa Millin puolelle, vaan oma mamma (ja ne namit...) kiinnosti enempi! Milli kävi katsastamassa muutamaan kertaan Taikan suorituksia, taisi ne namit tuoksahtaa Miltsunkin nenään hyvälle!

Kun toinenkin koirakko oli reenannut radan, esteet raivattiin syrjään ja koirat päästettiin "sosiaalistumaan". Olihan siinä haukkua kerrakseen. Lapinkoiranarttu 3-v haukkui ihan taukoamatta ja oli vähän pomotusmeiningillä. Ja Taikahan vastasi ihan oikealla haukkuäänellä, ei ollut enää kimeää "teinihaukkua" vaa ihan oikeaa Wuh Wuh- ääntä! Vähän oli meno sellaista että kauhulla odottelin koska otetaan kovemmat otteet kuin haukku käyttöön, mutta onneksi ei mitään käynyt. Hetken aikaa riekuttuaan otettiin koirat kiinni ja suunnattiin kotia kohti. Väsynyt ja onnellinen poppoo, ihanan hauska harrastus sekä kaksi- että nelijalkaisille!

2009-03-01

Kulunut viikonloppu oli Taikkiselle tapahtumatäyteinen, vähän liiankin. Alkoi olla selviä väsymyksen merkkejä ilmassa sunnuntaina, kunpa tämä mamma osaisi suitsia harrastushaluja ja ymmärtää että koira on ihan lapsi vielä...

Perjantaina läksimme töitten jälkeen tuttuun tapaan metsälenkille. Oli hieno ilma, ja siinä käveleskellessä mentiin ihan huomaamatta lähes laavulle saakka. Yleensä noi pisemmät laavureissut on säästetty viikonloppujen ohjelmaksi, reissuun kun kuluu yleensä kolmen tunnin luokkaa. Keskiviikkona käytiin laavulla ihan suunnitellusti, eväät mukana. Koirille pekonirullia ja pupunkorvia, emännille pullaa, teetä ja karkkia. Oli kiva reissu, evästankkauksella jaksoi mukavasti. Taika löysi laavun liepeiltä ilmeisesti notskissa paistettuja perunoita ja niitähän piti vähän maistella. Laskimme että tän kuluneen vuoden puolella ollaan laavulla vierailtu kaheksan kertaa, siis lähes joka viikko. Ihan hyvä suoritus!

Lauantaina Taika pääsi Millin luo hoitoon, kun me lähettiin Jarin kanssa mummun hautajaisiin Mouhijärvelle. Marika tuli aamusella hakeen Taikaa yheksän tienoilla ja koirat pääsivät tuttuun tapaan lenkille. Sitten heillä olikin ohjelmassa mätsäri Pirkkahallin kupeessa. Marikan koirista innostunut kaveri oli lupautunut mukaan ja Taikaa esittämään. Oli kuulemma sujunut ihan mallikkaasti esiintyminen, mutta menestystä ei kuitenkaan herunut. Tapahtumassa kului monta tuntia, ja sen jälkeen koirat söivät possunkorvia ja nujuilivat Millin luona. Oli tosi väsynyt koiranpoikanen kun häntä menin kuuden aikoihin hakemaan. Loppuilta kuluikin sitten nukkuen kotosalla, pikkuisen vaan kumisorsalla leikittiin ja nameja etsiskeltiin.

Sunnuntai oli myös mätsäripäivä. Pitkästä aikaa käytiin Taikan kanssa kaksin aamulenkillä järvi kiertämässä. Oli outoa olla liikkeellä ilman Milliä, Taika kuunteli ja katseli metsän ääniä ihan eri tavalla kun ei ollut kamua mukana. Vähän keppiä heiteltiin ja pureskeltiin ja kuunneltiin kun talitintit laulelivat täysin rinnoin kevään alun merkiksi, olihan se nyt maaliskuun eka päivä!
Lenkin jälkeen syötiin aamiaista, tankattiin namitaskut ja lähettiin ajeleen Ylöjärvelle mätsäriin. Paikalle kun saavuttiin, olis ilmoittautumisjonoa varmaan sata metriä, siis huh. No liityttiin jonoon ja siitä sitten valuttiin hitaasti sisälle kaupan parkkihalliin, jossa tapahtuma järjestettiin. Koiria oli paikalla varmasti yli 200, ja parkkihalli lämmin ja pölyinen. Toppavaatteissa alkoi hieman lämpötila nousta... Isoja pentuja, joihin Taika kuului, oli reilut 60, ja meidän kilpanumero oli 59. Aikaa kului ja kului, kun tuomari syynäsi jokaisen koiran varsin tiukasti. Taika jaksoi odotella vuoroaan hienosti, olin tosi ylpeä tytöstäni! Välillä käytiin vähän ulkoilemassa ja lumessa kierimässä, sitten taas takas sisälle. Milli saapui paikalle kun koirakoulustaan pääsi ja koirat ilahtuivat kun toisensa näkivät! Mentiin uudestaan ulkoilemaan kun Millin kehä oli ohi ja Taikan esiintymisvuoro antoi edelleen odottaa itseään. Kello oli yli kolme (mätsäri oli alkanut kahdeltatoista), kun meidät vihdoin kehään kutsuttiin. Esitin Taikan itse, ja se sujui tosi hyvin. Taika ravasi nätisti, ei pomppinut yhtään, ja malttoi seistä nätisti paikallaan. Hampaitten katsomiseen Taika suhtautui vähän varautuneesti tuomarin mielestä, siis otti pari peruutusaskelta mutta antoi toki purukaluston tarkastaa. Sininen nauha me sitten saatiin, ei muusta syystä kuin "vähän varautuneen luonteen" vuoksi. No kilpakumppanina oli maailmaa syleilevä labbis, jota ei varautuneeksi kutsuttu. Sinisten yhteiskehässä Taika esiintyi edelleen tosi kauniisti, mutta sijoitusta ei tullut. Olin kokonaisuudessa tosi tyytyväinen Taikan käytökseen koko shown osalta, alkaa meidän napero selvästi aikuistua! Mätsäristä päästessä kello oli lähemmäs puol neljä ja ajettiin kiireesti koirakouluun Pyynikille. Myöhästyttiin kymmenisen minsaa, mutta kerettiin kuiteskin reenaan vähän seuraamista ja luoksetuloa. Taika oli väsynyt ja ei niin koulu"moodissa", olisi ehkä ollu parempi jättää koko koulu väliin. No, ihan ok se kuiteskin sujui ja puoli tuntia opiskeltuamme lähdimme kohti kotia. Taika heitti heti pötkölleen takapenkille ja nukkui koko kotimatkan. Ilta kului sitten lepäillessä ja vähän leikkiessä. Muuta ei sitten oikein puuhailtu illan aikana kun syötiin kogista maksalaatikkoa ja pyöritettiin nappuloita aktivointipallosta, etsittiin vähän nameja ja opeteltiin kierimistä. Leppoisa ilta ja väsynyt koira, ei tarvinnut unta houkutella kun nukkuun mentiin kympin aikoihin. Kuului vain syvää tuhinaa sängyn viereltä....