Viikonloppuna järjestettiin Pohjois-Hämeen kennelpiirin MEJÄ:n piirinmestaruuskoe, jonka tuomaroi Kalle Järvinen. Tämä oli meille ensimmäinen kerta tässä piirissä, muutettuamme Satakunnasta Orivedelle. Satakunnassa osallistuimme useaankin PM- kokeeseen, aikanaan Lumon ja Minkun kanssa, sittemmin viime vuosina kahdesti Charmin ja Lumon kanssa. Näistä viimeisimmistä kokeista jäi upeat muistot: Lumolle vuonna 2022 PM-voitto, Charmi tuolloin pronssilla ja vuonna 2023 Charmille PM-voitto, Lumolle ei tuolloin mitalisijaa.
Lauantaina Jarno lähti tekemään jälkiä hankkimansa "sienen kanssa", sillä Pohjois-Hämeen säännöissä on määritelty se, ettei perheenjäsenet saa tehdä jälkiä yhdessä parina. Olisin toki voinut mennä sieneksi jollekin toiselle kilpailijalle, mutta koska olen viime vuosina allergisoitunut pahoin hirvikärpäsille, niin tällä järjestelyllä pystyin pysymään pois metsästä. Hirvikärpäsiä on täälläpäin tänä syksynä aivan hirveät määrät, joten oma terveys täytyy laittaa etusijalle.
Jarno siis vietti lauantain jälkiä tehden, ja minä lähdin Charmin kanssa pyörähtämään Seinäjoen ryhmänäyttelyssä. Siellä tollerit tuomaroi meille uusi tuomari, Tiina Eskelinen. Charmi esiintyi hienosti tapansa mukaan ja sai kauniin arvostelun. PN-kehässä oli kilpakumppanina AVO-narttu (Tollershown vuoden 2023 PN2), ja Charmi vei voiton. Se oli samalla myös ROP Charmille, koska uroksissa ei SA:ta ollut jaettu. Koska keli oli kaunis niin päätin jäädä myös ryhmäkehään. Siellä ei menestystä, vaikka Charmi hienoa esiintymistä jatkoikin. Minulla oli reissussa mukana myös Hertta, joka ei tänä vuonna ole näyttelyihin osallistunut. Pääsipä näkemään vähän muita maisemia kotikulmien lisäksi ja kun tykkää reissata, niin kiva oli Hertallekin vähän ohjelmaa tarjota 😊
Sunnuntaina Jarno lähti aamulle PM-kokeeseen Charmin ja Soman kanssa. Koepaikka oli meiltä n. 15 minuutin matkan päässä, joten kun arvonta oli suoritettu ja ammunta oli ohi, kävin hakemassa tytöt kotiin. Meille nimittäin onnetar soi päivän viimeiset jäljet, Somalle jäljen nro 6 ja Charmille jäljen nro 7. Tämä oli koirille varmasti mukavin lopputulema, kun saivat viettää päivän kotosalla ja vein heidät maastoon vasta, kun Jarno lähti opastamaan jälkeä nro 5.
Soma tosiaan suoritti meidän tytöistä ensimmäisenä ja Soman vaihtelevan koejälkimenestyksen vuoksi en osannut odottaa oikein mitään. Olikin mukava kuulla, kun Jarno jäljeltä palasi, että hyvin oli sujunut! Ykköstulosta sai siis luvan odotella 😊 Charmin kanssa sama homma, kuulemma hyvin oli mennyt. Yksi makuu oli molemmilla tytöillä ollut vähän hätäinen ja lisäksi jotain pientä kauneusvirhettä, ei kuitenkaan mitään isoja pistemenetyksiä ollut Jarnolla tiedossa.
Minä ajelin jälkien jälkeen tytöt kotiin ja sitten odottelemaan tuloksia koepaikalta. Kohta niitä tulikin. Charmi sai VOI1, 47 pistettä ja sijoittui 5. Soma sai VOI1, 48 pistettä ja tällä tuloksella PM-hopeaa! Olipas upea menestys meidän pikkuneidiltä! 💗 Aika hienoa ja tästä on hyvä jatkaa treenejä vielä lumen tuloon saakka, jo ensi kausi mielessä siintäen 😊
Kasvattien tuloksissa Morris pääsi kisaamaan myös PM-kokeeseen, heidän piirissä oli jos mahdollista vielä kovempi karsintapisteraja, 49 pisteen keskiarvolla pääsi mukaan. Hienoa siis jo saada osallistumisoikeus! Harmittavasti jäljellä sattui pari hukkaa ja tuloksena VOI3. Näyttelyrintamalla Luca oli Espoo KR:ssa PU2, tällä kertaa ei mainintaa tuhdista kunnosta ja muutenkin hieno arvostelu komealle pojalle 👍
Tyttösten hienot PM-koekertomukset 😊