Viikonlopun kisailijat ja palkinnon napannut kisamaskotti :)
Viikonlopun viettomme starttasi perjantaina, kun pakattiin MEJÄ- kamat ja lauma autoon ja suunnattiin kohti Päijälää, missä viikonloppuna järjestettiin Pirkan Nuuskujen MEJÄ- mestaruuskoe. Majoitus oltiin varattu tutusta "retrosta" Lehdesmäen lomakodista. Paikalle saavuttuamme ensin asunto pentuturvalliseen kuntoon. Tämän jälkeen pääsivät koirat nauttimaan viereisestä hiekkarannasta daminoutojen merkeissä. Myrri ui mukana kuin vanha tekijä, niin suuri uimahalu ja noutointo pikkuisella on että! Vesileikkien jälkeen katseltiin seuraavan aamun mukaan lähtevät MEJÄ- kamat kuntoon, nautiskeltiin erinomaisesta ruoasta (asunnossa oli keittiö joten kokkailemaan pystyi hyvin), sitten koirille vielä iltalenkitys ja nukkumaan.
Tyttöjen vesileikkejä!
Aamulla lenkin jälkeen lähdettiin kokeen keskuspaikalle n. 15 km päähän jälkientekopäivään. Koirat jäivät täksi aikaa asunnolle, jottei niiden tarvinnut koko päivää autossa mukana kulkea. Jälkiparit oltiin valmiiksi jo jaettu ja saimme Jarnon kanssa tehdä jäljet yhdessä. Tehtäväksi tuli kaksi VOI- luokan jälkeä jotka sijaitsivat keskupaikalta reilun 20 min ajomatkan päässä, varsin huonokuntoisten hiekkateiden takana. Onneksi Jarno toimi kuskina, itse en olisi varmaan uskaltanut ajaa niissä kuopissa, routamontuissa, heinittyneissä metsäteissä missä auton pohja raapi kiviä useammankin kerran...
Koepäivä alkoi hienossa lämpimässä säässä kuten jälkientekopäiväkin. Ylituomarin puhuttelut ensin ja sitten laukauksensietotestiin, jälkien arvonnan jälkeen. Ammunnat tehtiin kahdessa ryhmässä (kokeessa oli koiria 13 kpl) ja minä vein sekä Lumon että Minkun samalla kertaa puuhun kiinni. Jarno jäi läheiselle autolle katsomaan Myrrin reaktioita, eipä niitä tullut :)
Keskupaikalla odoteltiin reilun tunnin ajan, kunnes tuomarimme Mikko Ahti saapui suorittamasta oman koiransa kanssa ja lähdettiin kohti meidän ryhmän (VOI 7-11) maastoja. Lumolle oli arpoutunut jälki nro 7, joten kauaa ei maastossa odoteltu jäljelle pääsyä. Lumo teki hienoa työtä osin haastavassa maastossa. Vauhti oli reipasta ja sopivaa, ja jäljellä pysyttiin siitä juuri poikkeamatta. Paitsi... Lumolla on "päijälän kirous", joka on joka kerta siellä kokeessa ollessamme tuottanut yhden hukan. Ja niin kävi nytkin. Ensimmäisellä osuudella lähdettiin kulkemaan jälkeä alas rinnettä, suunta kyllä oli sama minne jälki jatkui jonkin matkan päässä, mutta mentiin sen verran pitkälle että hukka tuomittiin. Harmillista, kun muuten jälkisuoritus oli aivan erinomainen haastavassa maastossa, suo-ojien ylityksineen ja sorkkakin löytyi suoraviivaisesti, pöheikköisestä taimikosta. Suoritusaika oli 24 min joten hukasta huolimatta ei ylimääräisiä pyöritty. Hienoa työtä Lumolta, hukka vähän toki harmitti mutta näitä sattuu.
Yksi jälki saatiin huokaista välillä, ennenkuin tuli Minkun suoritusvuoro jäljelle nro 9. Päivä oli lämmennyt entisestään ja jonkin verran kävi tuuli, ei kuitenkaan onneksi kovasti sillä ilmavainuiselle Minkulle se olisi tiennyt ongelmia. Maastoon lähdettiin kulkemaan mukavaa vauhtia, ilmavainulla aaltoillen jälkeä molemmin puolin. Makuiden merkkaus oli vähän hätäistä, yksi kunnolla, pari nopeasti ja yksi ohi. Katko oli Minkun jäljellä (taas) viimeisellä kulmalla, sen selvitykseen tehtiin pari isompaa lenkkiä. Siinä kiertäessäni mentiin ison puunrungon alta, Minku ketterästi mutta minä kontaten ja sainkin melkoisen vekin siinä rytäkässä käteen ja polveen. No, sellaista se MEJÄ on, välillä sattuu ja tapahtuu. Katko kuitenkin lopulta selvisi ja matka jatkui kohti sorkkaa. Melkein jo katkolta Minkusta näki että alkoi saada ilmavainua sorkasta. Sitten mentiinkin laajoin kaarroksin muutama kierros sorkan lähimaastossa, kunnes suureksi helpotukseksi sorkka tuli vastaan :) Minku oli oikein ylpeä suorituksestaan ja jäi sorkalle viipyilemään. Aikaa suoritukseen meni 38 min, eli melkein tuplat siitä mitä Lumolla. Sen kyllä ohjaaja tunsikin, pikkasen tehtiin lenkkejä- kiitos ilmavainu..! Mutta ihan tyytyväinen olin Minkun(kin) tekemiseen, kehottaa ei tarvinnut kertaakaan ja tehtävä oli mielessä koko ajan, vaikka linnunraatokin (Minkun kompastuskivi) tälläkin reissulla löydettin!
Kun meidän suoritukset olivat ohi, oli Jarnon oppaan tehtävien vuoro. Kaksi tekemäämme jälkeä olivat ryhmämme viimeiset jäljet. Kun Jarno opasti, minä lenkittelin koiria yksi kerrallaan, sai ajan hyvin kulumaan siinä odotellessa. Auton koiraveräjä on kyllä ehdottoman hyvä ostos! Näin kuumilla ilmoilla (kuten vkl oli), ei tarvitse huolehtia koirien oloista, kun takaluukkua voi pitää auki ja ikkunoita sopivasti raollaan jotta autossa on mukava läpiveto.
Jarnon opastukset sujuivat hyvin, ja sen jälkeen tehtiin jälkien purku. Ensimmäiselle purkujäljelle otettiin Rouva mukaan, valjaissa kulkemaan edellä ja osoittamaan missä jälki kulkee kun etuperin kuljettiin (piilomerkit ei silloin näy). Voi että kun Taikan menoa oli upea katsella. Jäljeltä ei poikettu liinan mittaa kertaakaan, rauhallista tassutteluvauhtia edettiin, makuut merkattiin viipyen ja maistellen niitä ihan kunnon tovi (toisin kun tyttärensä...), kulmat tarkasti, katkokin selvisi ja lopulta päästiin sorkalle joka todella kiinnosti. Tässä olisi ollut vähintään 48 pisteen suoritus. Onneksi Taikalla on MEJÄ- koe odottamassa kuukauden päästä meidän omassa Ikaalisten kokeessa, pääsee näyttämään kykynsä muullekin maailmalle toivottavasti :) Tai jos ei kyvyt sillä kertaa pääse esille, niin ainakin Rouva nauttii. Ja sehän se on tärkeintä!
Toiselle purkujäljelle Jarno lähti yksin, ja samalla minä tein jäljen alkupäässä Myrrille pienen treenin. Vein sorkan vajaan 100 m päähän ja sitten Myrri liinaan ja jäljestämään. Alkumakuu kiinnosti kovasti ja pienellä ohjauksella jälkeä pitkin sorkalle saakka löydettiin :) Eiköhän Myrristäkin kunnon MEJÄ- koira leivota. kulkee metsässä kuin vanha tekijä, ei reagoi laukauksiin, verijälki kiinnostaa enemmän kuin muut metsänhajut.. Mitäs muuta sitä voisi tässä 4 kk iässä toivoa!
Maastosta palauttuamme nautittiin eriomaista kinkkukiusausta ja jälkiruokapiirakkaa, joita kokeen kokki oli loihtinut! Olikin herkkua! Ja kohta alkoikin tulosten luku, me nimittäin olimme viimeiset maastosta palanneet. Ylituomari Sanna piti loppupuhuttelun, ja sitten luettiin koekertomukset. Lumon kertomus:
"Koira ohjataan jälkityöhön, jossa verijälkeä seurataan kaikilla osuuksilla jälkitarkasti ja reipasta vauhtia edeten. Jäljen aikana vain muutama lyhyt tarkistus, joilta itsenäisesti ja nopeasti palaa takaisin. Ensimmäisen osuuden loppupuolella lähtee määrätietoisesti vieraiden jälkien perään, tuomitaan hukka. Ensimmäistä kulmaa oikaistaan parikymmentä metriä ja kolmatta kulmaa vastaava määrä takakautta lenkillä. Toinen kulma on katko ja se selviää vaivattomasti. Makauksista koira merkkaa kaksi ensimmäistä ja kahdella viimeisellä vain nopea nyökkäys. Kaadolle suoraan ja sorkka kiinnosti. Tänään muuten hienoa jäljestystä, mutta harmittava työtapaturma ensimmäisellä osuudella". Tällä kertomuksella Lumolle 35 pistettä ja kakkospalkinto.
Minkun kertomus: "Huolellisesti ohjattu lähtö, alkumakaus merkaten. Koiran työskentely on ilmavainuista ja veretyksen tuntumassa hyvin etenevää. Loppuosa viimeisestä osuudesta hieman suuripiirteisemmin ja lenkityksin. Ensimmäiseltä kulmalta hieman pitkäksi ja uusi osuus löytyy lenkin jälkeen. Toinen kulma ok pienellä suunnan tarkistuksella. Kolmas kulma on katko ja selviää rengastamalla. Makauksista merkataan yksi, kahdella nopea nyökkäys ja pysähdyksien olisi pitänyt olla selvemmät. Yksi makaus ohitettiin. Kaadosta sai ilmavainun jo kaukaa, mikä aiheutti lopun lenkityksiä, sorkka kuitenkin löytyi hienosti ja sitä jäätiin tutkimaan". Minkulle tästä suorituksesta voi 1 ja 44 pistettä, kauden paras tulos! Kylläpä oltiin tyytyväisiä :) Tyytyväisiä oltiin myös siihen, että meidän tekemältä M- malliselta jäljeltä tuli päivän toiseksi parast tulos, 49 pistettä ja uusi jälkivalio!
Tyytyväisin mielin suunnattiin, uuden valion uittamisen katsomisen jälkeen, kohti Lehdesmäkeä pakkailemaan tavarat. Minä vein koirat vielä uimaan ja dameja hakemaan, sillä aikaa kun Jarno pakkasi autoa. Kotiin saavuttiin puoli kymmenen aikaan illalla, väsynyinä mutta hyvillä mielin mukavasta viikonlopusta! Ja tänään saateltiin taas muutama uusi MEJÄ- ilmo matkaan... Tässä on kyllä laji, joka vie mukanaan niin koirat kuin omistajatkin!
Myrrin ilme kertoo meidän kaikkien fiiliksen viikonlopun jälkeen - tyytyväisyys paistaa kauas :)
