Koska mejäkokeisiin on vaikea saada paikkoja (ellei kuulu jäseneksi järjestävään seuraan, ja välillä silloinkin vaikka kuuluisi), olen laittanut ilmoittautumisia ahkerasti useisiin mejäkokeisiin.
Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen koe järjestetiin nyt viikonloppuna, jälkien tekoon oli varattu lauantaipäivä ja itse jäljestykseen sunnuntai. Saimme ensin tiedon, että toinen koiristamme mahtuu mukaan. Pian tulikin soitto, että paikka löytyisi myös toiselle. Olin laittanut lauantaille myös ilmon Karvialle valmisjälkikokeeseen. Tuolta tuli tieto, että ollaan varasijalla nro. 1. Oliko sitten hyvää vai huonoa tuuria, torstaina tuli viesti, että mukaan mahdutaan. Siinä sitten alkoi kuumeinen sumpliminen, miten homma saadaan hoidettua. Lopputulemana oli se, että Jarno lähtee Pirkan nuuskujen mejään lauantaiksi tekemään jälkiä ja minä lähden Minkun kanssa Karvialle jäljestämään. Kotiin jääville koirille saimme molemmille päiville hoitajiksi ja huolehtijoiksi vanhempani, suuret kiitokset heille vielä tätäkin kautta!
Lauantaina Jarno siis suuntasi Oriveden taakse Kuhmoisten liepeille, Päijälän metsään vetämään jälkiä. Jarno ei ole kokeisiin tehnyt koskaan voi- luokan jälkeä, onneksi sai parikseen kokeneen jäljentekijän. Minä suuntaisin Minkun kanssa kohti Karviaa, joka olikin meille viime vuodelta jo tuttu koepaikka.
Karvialla saimme ryhmämme viimeisen jäljen, eli odoteltavaa oli muutama tunti. Keli oli todella kylmä, +4 C ja välillä sateli vettä enemmän, välillä vähemmän. Mikä mielenkiintoista, myös ukkonen jyrisi tasaiseen tahtiin kauempana, ihan päälle ei sentäs tullut. Minkun kanssa odoteltiin vuoroamme välillä pihalla pieniä lenkkejä tehden ja välillä lämmiteltiin autossa webasto päällä. Kun tuli aika lähteä jäljelle, ajelimme muutaman kilometrin päähän kohti jäljen alkupistettä.
Minku oli hyvin innokas, kun valjaita puettiin. Jäljelle lähdettiin veto päällä. alkumakuu tutkien ja ohjasin ja kannustin alun merkityn 10 m matkan. Jäljestys alkoikin reippaasti, mutta ei mennyt kuin pieni hetki, kun Minku lähti vauhdilla jäljeltä sivuun. Sitten mentiinkin varmaan 100 m matka ja tuomari takana totesi, että nyt ollaan kyllä niin kaukana riistan jäljellä että eiköhän palauteta koira. Eli eka hukka tuli lähes heti alun jälkeen. No, takaisin oppaan luo ja tuoreelle jäljelle. Taas päästiin vain pikku matka, kun Minku lähti vauhdilla vetämään samaan suuntaan, josta 1. hukka tuli. Tiesin jo, että mönkään mennään, kun näin jälkimerkkien vievän toisaalle. Mitäänhän siinä ei tehdä voi, kuin kulkea koiran perässä. Pian tuomari totesi saman kuin ekalla kertaa, että eiköhän palauteta koira. Siinä kohtaa olin jo melko valmis lyömään hanskat tiskiin. Jälkeä oltiin menty vajaa 200 m ja kaksi hukkaa jo tällä matkalla. Kyllä harmitti ja paljon :( Tämän palautuksen jälkeen jäljestys alkoikin sujua ihan eri moodilla. Verijälkeä seurattiin nenä maassa ja todella hyvää vauhtia. Maasto oli todella soista, suopursua kasvoi reippaasti ja pienehköjä ojia ylitettiin monta. Kaikista näistä Minku meni yli epäröimättä. Siellä minä perässä tarvoin ja mietin vain että älä ota kolmatta hukkaa... Ei sitä sitten otettukaan ja peuran sorkalle löydettiin "helposti" ja sitä jäätiin nuuskimaan.
Jäljen jälkeen opas kertoi, että tämä oli päivän ainoa jälki, jota tehdessä nähtiin riistaa: peuralehmä lähti liikkeelle juuri sinne, minne Minku otti hukat. Alueella ei kuulemma paljon riistaa ole, joten oli kyllä äärimmäisen huonoa tuuria, että tämä eläin osui juuri meidän jäljelle. Ja juuri jäljen alussa, kun Minku ei ollut vielä ehkä täysin tajunnut, että verijälkeä tässä seurata piti. Minkun ensimmäinen voi- luokan jälki tuotti tulokseksi sitten lopulta, kun tulokset julkistettiin, voi 3:n (23 p). Alun hukkien jälkeen työskentely oli aivan loistavaa kuten tuomarikin totesi, "sehän meni kuin juna". Joten kyllä tässä uskaltaa lisää ilmoittautumisia laittaa, koira osaa jäljestää ja itselläkin on kova into lähteä hakemaan parempaa tulosta :-)
Väsynyt jäljestäjä VOI- 3 pokaalinsa kanssa kotosalla rankan nuuskimispäivän jälkeen
Karvialla, kun saimme jälkemme ajettua ja oltiin palailtu kokeen keskuspaikalle, lähdettiin pienelle"palautuslenkille" tulosten julkistusta odotellessa. Siinä Minkun perässä kävellessäni katsoin, mitä likaa on pöksykarvoihin tarttunut. Lähemmin tarkastellen, sehän oli verta. Eli juoksut alkoivat juurikin sillä hetkellä, kun jälki oltiin tehty. Niitä on odotettukin, mutta että juuri nyt, no jopas oli "tuuria"...! Siitä sitten heti viestiä Jarnolle, että turha tehdä Minkulle jälkeä huomiseksi, sillä juoksuinen koira ei saa kokeisiin osallistua. Harmitti kyllä, kun koepaikka oli saatu ja mahdollisuus olisi ollut heti lähteä hakemaan parempaa tulosta. Nartut ja niiden juoksut... Mutta toisaalta hyvä että tulivat nyt, tästä kun voidaan laskea seuraavien juoksujen ajankohtaa. Se tulisi, mikäli juoksuväli pysyy samana, sinä helmi- maaliskuun paikkeilla. Saadaan kesäpennut siis jos astutus onnistuu, mikäs sen ihanempaa!
Sunnuntai valkeni sateisena, Koko ajomatka Päijälään, aamu siellä ja paikalla olleiden (osa oli yöpynyt alueella) mukaan myös koko lauantai- ilta ja yö oli satanut rankasti. Sadehan oli alkanut siellä lauantaina, kun jälkiä vedettiin. Siinä sitten pohdimme, mitähän mahtaa olla jäljellä jäljistä, jotka ovat liuenneet vuorokauden kaatosateessa.... Mutta lajin henki on se, että sää on mitä on, kun koe on päätetty järjestää, se pidetään keleistä huolimatta.
Me saimme Lumon kanssa ryhmämme 4. jäljen ja Jarnon opastettavaksi tuli ryhmän 5. jälki. Menimme hyvissä ajoin autolla odottelemaan metsäautotien päähän, sinne mistä meidän koejälkemme alkoi. Siinä autossa istuessamme koettiin parin tunnin sateeton hetki. Mutta kuinkas ollakkaan, juuri kun edellinen koira palasi jäljeltään, taivas repesi oikein kunnolla ja koko meidän koejälkemme Lumon kanssa kuljettiin kaatosateessa. Tuuria jälleen!
Lumolla oli tehtävä hyvin hallussa ja alkumakuun jälkeen lähdettiin määrätietoisesti jälkeä pitkin etenemään. Mahtavaa reipastahtista työtä aina kulmalle saakka. Siinä kohtaa tapahtui jotain- Lumo lähti pyörimään aina samaa lenkkiä ympäri, ja juuri sinne päin minne jälki ei mennyt. Minä tarvoin perässä, kamalan risukon läpi uudelleen ja uudelleen. Lisäksi tälle hukkalenkille osui linnun raato, missä oli vähän luita ja kasa höyheniä ja sulkia jäljellä. Sitähän Lumo jäi tutkimaan ja vähän maistelemaankin. Tuomari sanoi minulle, että kehota koiraa, katsotaan mitä tapahtuu. Kehotin ja Lumo lähti jatkamaan, tosin edelleen kierrettiin samaa aluetta ja jälkeä ei löydetty. Varmaan 5 min hakemisen jälkeen tuomari sanoi, että kyllä nyt on tuomittava hukka ja otetaan tuore jälki. Erittäin harmillista, kun työskentely oli ollut niin varmaa siihen asti! No, eikun uuteen alkuun. Tästä lähdettiin jälkeä pitkin jonkin matkaa, kunnes tuli suuri, vettä täynnä oleva oja. Siitä yli ja sitten pyörittiinkin taas jälkeä etsien, takaisin ojan yli, kamalaan ryteikköön, ja taas takaisin ojan yli oikeaan suuntaan. Maasto oli tällä alueella erittäin haastavaa, suuria ojia täynnä vettä, tiheää ryteikköä mistä ei meinannut läpi päästä kun koira ei tietenkään valinnut sitä helpointa reittiä jne. Niillä pätkillä, missä maasto oli helppokulkuisempaa, Lumon etenemistahti oli todella reipas ja määrätietoinen. Ainakin yhden makuun havaitsin Lumon merkkaavan, muista mentiinkin vauhdilla yli (tiesin pisteiden laskevan ennestään). Matka tuntui myös todella pitkältä, varmaankin osin hankalasta maastosta johtuen ja osin kaatosateesta. Lopulta, useiden kaatumisten, ojiin mulahdusten ja puolisokkona risukossa rämpimisen jälkeen, päästiin kivaan maastoon ja siellä aikamme kuljettuamme, Lumo tuli suoraviivaisesti hirven sorkalle. Jee! Kyllä minulla meinasi jo usko loppua muutamaan kertaan (lähinnä siihen selviänkö siellä maastossa itse..) ja siihen, ehdittiinkö ajan puitteissa (jäljen ajoon on 45 min aikaa). Kuulemma ehdittiin ja sitten vain jännäämään, mikä tulos saadaan... Voitajaluokassa kun tulosta ei voi päätellä pelkästä hukkien määrästä, siihen vaikuttaa monet asiat kuten se, miten koira merkkaa makuut (merkkasi vain yhden neljästä nähdäkseni), miten se ottaa kulmat, joudutaanko kehoittamaan (pari kertaa jouduin) jne.
Jäljeltä siirryttiin autolla seuraavalle jäljelle, jonka Jarno opasti. Opastus oli sujunut erinomaisesti ja Jarno saikin tuomarilta kehuja. Hienoa! Kun Jarnon opastama koira oli jälkensä suorittanut, kävimme yhdessä purkamassa sen, Lumo matkassa. Lumo meni jälkeä ihan jälkitarkasti ja maasto tällä jäljellä oli paljon helpompaa kuin meidän koejäljellä. Ainahan voi jossitella miten Lumo olisi tämän jäljen tehnyt kisatilanteessa, mutta se on turhaa. Kukin kun tekee sen jäljen, joka joko arvotaan ja määrätään. Meille määrättiin, kun tuomariryhmät oli jaettu etukäteen jo ja Lumo ei voinut kahdelle Jarnon tekemällä jäljelle osallistua.
Sitten tulikin pitkä odottelu tulosten julkistamiseen asti. Keli, kas kummaa, parani huomattavasti kun meidän suoritus oli ohi. Siinä sitten syötiin, istuskeltiin autossa, vähän lenkkeiltiin ja kuivateltiin itseämme (villasukistakin sai vääntää pari litraa vettä ja vaatteet olivat litimärät aina alusvaatteita myöten).
Tulosten julkistus aloitettiin AVO- luokan koirista. Vain kolme koiraa seitsemästä sai tuloksen, eli keli oli ollut todellakin haastava. VOI- luokassa oli kisaamassa useita jälkivaliota ja mejämestareita. Kaiken kaikkiaan vain yksi koira kahdeksasta ylsi ykköstulokeen, mikä oli todellakin vähän siinä porukassa. Muutama kolmonen ja kakkonen sekä keskeytys mahtui myös mukaan. Me saimme Lumon kanssa kakkosen, tosin minimipisteillä (makuuksien merkkaamattomuus vaikutti). Tähän sai kyllä olla todella tyytyväinen. Mahtava jälkityö siinä kelissä ja maastossa Lumpparilta!
Päijälän kokeen VOI- luokan koirat- kovillekin konkareille hukkia ja mukana myös ainakin yksi "hukaton kakkonen". Voittajaluokassa hukaton suoritus ei aina ole ykkösen suoritus.
Tänään olen laittanut muutaman mejä- ilmon matkaan, sillä niin hienoa työtä viikonlopun aikana kumpikin tytöistä teki, että rahkeet 1- tuloksiin on olemassa molemmilla. Minku saa nyt juosta juoksunsa ja jos kokeisiin kuluvan kuukauden sisään päästään, on kisaajana Lumo. Jarnokin innostui hommasta sen verran, että on lupautunut sekä tekemään jälkiä että ohjaamaan Lumoa. Mahtavaa!
