Luontoagilityä, verijälkeä ja uimista
Tapahtuipa tuossa männä viikolla ollessamme kahdestaan Taikun kanssa metsälenkillä, että "kadotin" koiran sadevesiputkeen. Taikallahan on nyt uusi lempiharrastus: vesikirppujen metsästys kaikista mahdollisista lätäköistä ja lampareista. Eli homma menee niin että saavutaan lätäkköön tsunamin lailla, siis vauhdilla ja voimalla keskelle rutakkoa. Vesikirppujen rauha järkkyy ja ne sinkoavat paniikissa ympäriinsä. Ja peto perässä. Kun kiihkein liike on rauhoittunut ja muutama kirppu päätynyt Taikun kitaan niin sitten aletaan kiertää lampareen reunoja. Näin saadaan sinne paenneet kirput taas liikkeelle jahdattaviksi ja sama homma alusta. Tätä toimintaa voidaan jatkaa vaikka maailman tappiin. Käveleskellessämme satuimme kohtaan, jossa puro lorisee hiekkatien alla n. 10 m putkea pitkin tien toiselle puolelle. Taika luttasi purossa ihan onnessaan ja seurailin sen touhuja. Äkkiarvaamatta Taika olikin takanani ja mä olin ihan että hä, mistä sää siihen ilmestyit? No asiahan selvisi pian kun Taika paineli takas purolle ja sukkana sadevesiputkeen. Ja toisesta päästä ulos. Ja tätä rallia sitten ympäri ympäri :) Varsinaista luontoagilityä siis!
Viikonloppuna teimme uuden aluevaltauksen verijäljen muodossa. Jäljen teimme näin: Leikkasin pesusienen kolmeen osaan ja kastelin yhden palasen. Prisman pakkasaltaasta löytynyttä naudanverta laimensin suhteessa yksi osa verta ja kolme osaa vettä. Sitten Jari teki meille jäljen veto välineen: sieni kiinni n. 3 m naruun ja naru kiinni pitkään harjanvarteen. Jäljentekopaikaksi valitsimme kuivan kangasmetsän Kaarinanpolun vierestä. Ensin potkimme maan rikki n. 30 x 30 cm alueelta ja siihen roiskimme verta. Sitten kastelimme sienen verellä ja lähdimme vetämään sitä etiäpäin vajaan 100 m, jonka jälkeen tehtiin kääntöpaikka rikkomalla ja verettämällä maata kuten jäljen alussa. Tästä paikalta jälki kääntyi 90 astetta vasempaan ja jatkoi n. 50 m männynjuurelle, johon taas veretyspaikka ja lihapulla piiloon sammelen alle. Sitten jälki sai muhia parin tunnin ajan. Myös Milli halusi kokeilla jäljestämistä ja tulimme jäljelle lenkin jälkeen. Taika kokeili ensin. Lähtöaluetta tutkittiin kiinnostuneena. Kun piti lähteä etenemään jälkelle ryntäsi metsästä joku hemmetin kokkelispanieli pyörimään Taikan ympärille. Helvetti mitä tuuria! Ollaan ekaa kertaa metässä jälkeä kokeilemassa ja joku saakelin irtopiski tulee pilaamaan koko homman. Ärähdin piskin tiehensä ja kyllähän se lähti. Taikan keskittymiskyky "hieman" kärsi. Olisi ehkä pitänyt lopettaa koko homma alkuunsa. No, tyhmää tai ei niin jäljen menimme. Osan matkasta Taika kyllä tuntui nuuhkivan maata ja olevan jäljellä. Etenkin jäljen loppuosa kääntöpaikalta maaliin meni ihan kivasti ja lihapulla löytyi. Seuraava jälki sitten tehdään sellaiseen erämaahan (tai omalle takapihalle) ettei siellä kaikenmaailman irtorakit pyöri. No ihan positiivinen mieli jäi Taikan suorituksesta kuitenkin: verenhaju ei kammostuttanut vaan kiinnosti ja häiriötekijästä huolimatta jälki "ajettiin" läpi. Milli suoritti jäljen vuorollaan täysin suvereenisti vauhdilla alusta loppuun ja pullalle. On spanielin kuono tehty tätä tarkoitusta varten. Mutta kyllä se tollerin kuonokin oppii kun vaan harjoitellaan!
Jäljeltä jatkoimme lenkkiä matkajärven rantaan ja tuona päivänä 17.05.09 Taika virallisesti oppi uimaan. Muutama lähinnä vahingossa tehty uimaveto oli aiemmin jo suoritettu, mutta nyt uitiin koiraa oikein kunnolla. Veteen heitetyt nakinpalat ehkä hieman vauhdittivat oppimisprosessia:) Taika ui ja ui ja kävi napsimassa nakinpaloja uidessaan suuhunsa. Koomisen näköistä:) Uimalla käytiin myös mm. tarkastamassa uppotukki ja napsimassa muutamia lumpeenlehtiä irti. Ihanaa että Taika oppi näin itse ettei tarvinnnut "avittaa" esim. hieman tönäämällä... Tönääminen kyllä kävi mielessä kun ennen tuota uimaan oppimista heitin Taikalle ihkauuden vesidamilelun rantaveteen. En idioottina ollut vielä solminut leluun narua josta sen olisi voinut kelata takaisin rantaan. Ajattelin vaan että kyllähän Taika sen nyt tuosta ihan rantavedestä noutaa. Joo varmaan. Tuli ihana tuulenpuuska juuri silloin ja lelu lähti kuin ammuttuna kohti ulappaa koiran vain vikistessä rannassa. No eipä siinä sitten muuta voinut kuin raikkaassa kevättuulessa kiskaista kengät, sukat ja housut veks ja kahlata itse lelun perään mutaiseen metsälampeen. Jee no sainpa lelun pelastettua ja talviturkin heitettyä omista sääristä. Toivottavasti ei tarvi enää tuollaisiin operaatioihin ryhtyä kun Taikan nyt todistetusti osaa uida!
