Eilen kävimme tiineysröntgenissä Eläinystäväsi lääkäriasemalla.
Minku otti kuvauksen tuttuun tapaansa rauhallisesti ja yhdellä yrittämällä saatiin oikein hyvänlaatuinen kuva. Mutta kuten aina, jäihän sinne vähän arvailun varaa... Varmuudella odotamme Jouluna syntyväksi 7 pentua, mutta saattaa siellä "bonustonttukin" olla...
Pentujen odotusaika on Minkulla sujunut hyvissä merkeissä, tuleva äiti on ollut hyvinvoiva ja iloinen läpi tiineyden. Alkutiineydestä oli parin viikon huonon syömisen jakso, ja nyt viime päivinä vatsan kasvaessa, on ruokahalu alkanut huonontua. Eipä sinne vatsaan niin hyvin enää ruokaa mahdu, kun pennut kasvavat ja vievät tilaa.
Pentulaatikko on rakennettu valmiiksi odottamaan pieniä tollerinalkuja ja siellä Minku väliin käy tuumailemassa. Mahtaa muistaa, ja onhan siinä toki tutut hajutkin kahden vuoden takaa kun Piemonte- pentue siellä temmelsi.
Laatikko jo odottaa uusia asukkaita :)
Pentujen odotusaika meillä ihmisillä ei ole ollut yhtä stressitön, kuin Minkulla. Valitettavasti pari ihmistä on osoittanut olevansa ei meidän ystäviä/kavereita kuten uskoimme (erityisesti toisesta, jonka kanssa käytiin läpi hyvin raskaat vaiheet), vaan jotain muuta. Kasvattajana et näemmä koskaan voi toimia niin, ettei joku mieltään pahoita. Surullinen olen siitä, miten tapahtumat menivät. Kaikkeen ei vain itse voi vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisi ja parhaansa tekisi, joten tällaisten ihmisten on annettava mennä. Ihanaa tukea olemme myös saaneet ja erityisesti mieltä lämmittää erään pitkäaikaisen (tietää mitä olemme koko kasvatusuramme aikana saaneet kokea) kasvitinomisajamme viesti. Se viesti vahvistaa sitä, mihin uskomme. Uskon että hän ei pahastu, jos lainaan tähän virkkeen viestistään: "... huolimatta puutteistanne, virheistänne ja ehkä joskus vääristä valinnoista olette sydämellänne kasvattaneet koiria ja aina asettaneet koirat ja pennut muun edelle". Kiitos, tällainen tuki auttaa jaksamaan ja valaa uskoa siihen, että olemme oikealle tiellä.
