Sunnuntaina aamuvarhaisella starttasimme matkaan kohti Virtojen lomakeskus Marttista, missä järjestettiin Tollerimejä 2015. Kaikki tytöt olivat matkassa mukana, vaikka vain Minku ja Lumo oli ilmoitettu kokeeseen. Koe oli mittava, osallistujia 31 koiraa ja tuomareita 5.
Perinteinen jälkien arvonta tuotti meille vähän huonon tuloksen, sekä Minku että Lumo saivat ryhmiensä viimeisen jäljen. Koska minä ohjasin kummankin, täytyi vähän sumplia. Saimmekin lopulta Lumon kanssa olla ryhmämme ensimmäisiä, joten ongelma oli ratkaistu.
Koe alkoi tutuun tapaan laukauksensietotestillä. Ensin paukkua meni kuuntelemaan Lumo, joka ei paukusta ollut moksiskaan. Sitten oli Minkun vuoro ja samanlaiset reaktiot, laukaus kuunneltiin ja sitten iloisena kohti seuraavaa etappia.
Koska Lumon jälki oli ryhmän ensimmäinen, hyppäsimme heti autoon ja läksimme ajamaan kohti jäljen alkua noin 8 km päähän. Kaikki tytöt olivat tässä vaiheessa kyydissä ja Jarno jäi sitten autolle heitä kaitsemaan ja vähän lenkittämään, kun me Lumon kanssa lähdimme suorittamaan. Ilma oli kirkas ja aurinko paistoi, lämmittäen maastoa aika tehokkaasti. Lumo jäljesti ensimmäistä kertaa voittajaluokan jälkeä ja edellisestä jäljestyksestä oli aikaa jo reilu vuosi. Odotukset eivät siis olleet korkealla, etenkään kun tiesin matkalle osuvan katkokulman ja useita makauksia jäljen pitkillä sivuilla. Näitä kun olisi pitänyt harjoitella.
Jälki alkoi metsämaastosta ja Lumo aloitti työn reippaasti. Kohta maasto muuttuikin radikaalisti, saavuimme laajalle, paahteiselle ja ryteikköiselle hakkuuaukealle. Sielläpä sitten kulkikin suurin osa jäljestä. Lumo jäi kiinni valjaistaan risuihin ja minä kompuroin useaan otteeseen. Kuiva ja kuuma hakkuuaukea on äärimmäisen vaikea jäljestysmaasto, joten eipä olisi Lumolle voinut pahempaa jälkeä sattua. Sinnikkäästi Lumppari siellä kuitenkin jälkeä nuuhkutti, välillä teki isoja tarkistuslenkkejä ja pulahtipa vähän uimaankin hakkuuaukean yhdellä reunalla kulkevaan ojaan. Hyvä vain, sai edes pikkuisen viilennystä. Matka jatkui aukeaa pitkin ja siihen se katkokulmakin ilmeisesti osui, kun Lumo teki isohkon rengastuksen. Helpotus oli melkoinen kun vihdoin aukealta pois pääsimme, viilempään metsän siimekseen. Lumon vauhti kiihtyi heti ja matka alkoi taittua määrätietoisemmin. Voittajaluokan jälki on noin 1,3 km pitkä ja kyllä se pitkältä tuntuikin. Makuita Lumo ei juuri merkkaillut, yhdellä hieman pysähtyi ja kahden yli kulki, eli siinä on treenin paikka. Lopulta sitten suuri helpotus, kun viimeiseltä makuulta löytyi sorkka jota Lumo jäi kiinnostuneena nuuhkimaan. Tuomari kehoitti "saa kiittää koiraa" ja kyllä kiitinkin :) Mieletön työ todella raskaassa maastossa. Tuomari sanoikin oppaalle että tälle kohdalle ei jatkossa jälkeä tehdä, joten ei voi kun ihmetellä miten Lumo tehtävästä selvityi.
Lumon jäljen jälkeen palaitiin keskuspaikalle ja pantiin teltta pystyyn, lepäiltiin, uitettiin koiria ja odoteltiin Minkun jäljestysvuoroa. Siihen menikin aikaa, kun neidillä oli päivän viimeinen jälki. Ilma sen kuin lämpesi vaan joka tiesi sitä, että raskas jälkityö olisi pikkuneidillä edessä.
Vihdoin koitti aika siirtyä jäljelle. Otin oppaamme ja tuomarin kyytiin, Jarnon jäädessä odottelemaan teltalle isojen tyttöjen kanssa. Ajoimme noin 2 km päähän mistä Minkun jälki alkoi. Minku oli aika täpinöissään, hieman tärisikin innosta kun valjaita puettiin. Toki neiti oli myös väsynyt, odoteltuaan pitkän päivän omaa vuoroaan.
Alkumakauksen Minku nuuhki reippaasti ja lähti sitten etenemään jälkeä pääosin ilmavainulla. Eka osuus mentiinkin suoraviivaisesti jälkeä pitkin makuulle, joka nuuskittiin. Seuraavalla pätkällä oli metsäautoteiden ylityksiä ja ne vähän hämäsivät Minkua. Useita tarkistuslenkkejä kierreltiin pitkin metsää, jouduimpa vähän kehottamaankin kun matka eteni niin kauas jäljestä. Hukkaa ei kuitenkaan tuomittu ja oikea suunta löytyi, samoin toinen makaus joka myös nuuhkittin. Kolmas osuus oli vaikein. Minku kulki pitkään jäljen sivussa, mutta lopulta löysi taas tien jäljen tuntumaan. Sorkasta mentiinkin sitten ohi, kun ilmavainu vei jäljen sivuun jälleen. Tuomari antoi luvan kehoittaa ja minähän kehoitin, onneksi Minku kääntyi takaisin ja sitten sorkka löytyikin, huh! Hetken nuuskinnan jälkeen tuli taas lupa kiittää koiraa ja Minku oli kiitoksensa ansainnut :) Minkun jäljen maasto oli aika vaihteleva, osin mukavaa metsää, osin melkoista risukkoa ja sitten ne metsäautoteiden ylitykset. Muutama ojakin matkalle osui, missä käytiin vähän vilvoittelemassa.
Jäljen jälkeen palailtiin teltalle odottelemaan tulosten julkistamista. Minkun veli Sulo, joka myös kisasi voittaluokassa, oli kanssamme teltalla hengailemassa. Hyvin tulivat koirat juttuun keskenään ja Sulon emännälle Johannalle kiitokset mukavasta juttuseurasta päivän mittaan :)
Lopulta ilta seitsemän aikoihin alkoi tulosten julkistaminen. Tuttuun tapaan kaikki koeselostukset luettiin ääneen, aloittaen avoluokasta. Jännitys oli melkoinen, sillä en tiennyt tulisiko tulokseksi hyvä kakkonen vai huono ykkönen, sen verran pyöritystä, kehoituksia ja se sorkan ohi kulku, kun oli jäljellä tapahtumia ollut. Helpotus oli melkoinen, kun selostuksen luettuaan tuomari sanoi, avo 1, 40 pistettä! Eli juuri se pistemäärä joka ykköseen riittää :) Tämähän tiesi sitä, että jatkossa myös Minku mejäilee voittajaluokassa!
Lumon koeselostuksen vuoro tuli sitten usean voittajaluokan kolmostuloksen saaneen ja parin kakkostuloksen saaneen koiran jälkeen. Tässäkin jännitin, tuleeko hukaton kakkonen vai riittäisikö pisteet ykköseen. Makuiden merkkaamattomuus, parit kehoitukset ja pyörintä siellä kamalalla hakkuuaukealla kun pisteisiin varmasti vaikuttaisivat paljon. Voittajaluokassa kun odotetaan jo enemmän koiralta kuin avoluokassa. Jälleen saimme huokaista helpotuksesta, voi 1 ja 40 pistettä! Eli se olisi sitten kahta ykköstä vaille Suomen jälkivalion arvo... Pikkuisen paineita ensi kesään :)
Sulo oli suorittanut jälkensä upeasti saaden ensimmäisen voi ykkösensä peräti 47 pisteellä, onnea! Myös Lumon jo jälkivalioveli Wilkku mejäili hienosti 48 pistettä. Joten aika makeat oli Magicfoxien tulokset. Kyllä kelpasi kasvattajana olla ylpeä :-)
