Eilen tuli päivä jota jokainen kasvattaja pelkää, tieto kasvatin vakavasta sairastumisesta. Kun tollereista puhutaan niin tietenkin kyse on epäillystä autoimmuunitaudista. Kyllä pysäytti tuo uutinen, veti maton jalkojen alta ja pelko ja huoli tulevasta on ymmärrettävästi suuri. Kasvattipoijan 5 kk sairauden oireet olivat a/m viittavat. Kuumetta 39.7, jäykkyyttä ja kipua niskassa ja nivelissä. Poikaa tutkittiin Viikissä ja toisella eläinlääkäriasemalla neurologin toimesta. Diagnoosista ei saatu varmuutta mutta epäily a/m on vahva. Muita erotusdiagnostisia sairauksia oli lääkäri kirjannut polyartriitin, discospondyliitin tai muun immuunnivälitteisen tulehdussairauden. Hoito aloitettiin kortisonilla heti ja vaste tulikin nopeasti. Ruokahalu ei pojalta onneksi kadonnut missään vaiheessa eli hoito päästiin alkamaan riittävän nopeasti ja tehokkaasti. Muutaman tunnin päästä ensimmäisestä lääkkeestä kivut olivat jo poissa ja poika melkein normaali. Viikko mennään nyt kuulemma kortisoonilla ja jos oireet eivät palaa on autoimmuunitauti se diagnoosi mikä on todennäköisin. Jokainen kasvattava voi varmasti ymmärtää minun tuskani kasvattajana. Loputtomat ajatukset siitä mitä olisi voinut tehdä toisin, teinkö jotain väärin pentuaikana, mikä kaikki tähän vaikuttaa... Uneton yö ja kyyneltentäyteinen päivä on takana, ja monta varmasti edessä. Nämä ovat niin pirullisia sairauksia että vaikka tekee jalostusvalinnat parhaan kykynsä mukaan, hoitaa pennut niin hyvin kuin ikinä pystyy, tarjoaa niille kosketuksia ulkomaailmaan, monenlaista ruokaa ja asioita että imnuniteetti vahvistuisi jne jne niin näinpä vaan kävi. Tuo mietintäni siitä mitä olisi voinut tehdä toisin on turhaa, ainoa asia mitä olisin voinut tehdä olisi ollut jättää pentue teettämättä. Monta iloakin olisi silloin jäänyt kokematta ja monta perhettä ilman sitä omaa ihanaa punaturkkia, itseni mukaanlukien. Nyt toivotaan että poika paranee, tai siis saa elää mahdollisimman kivuttoman ja pitkän elämän, tauti pysyy aisoissa hoidoilla ja kortisonia ei tarvittaisi kun yksi kuuri. Toiveajattelua, mutta muutakaan ei tässä vaiheessa voi. Mikä on tulevaisuuteni kasvattajana, sitähän tässä tietenkin miettii myös.  Iloitsen näistä pennuista mitkä minun päätökselläni maailmaan syntyivät ja luonteidensa puolesta vaikuttavat mitä mainioimmilta otuksilta. Toinen asia tavoitteistani kasvattajana edes toteutui- hyvät luonteet. Valitettavasti se toinen ei toteutunut :-( Pahoitteluni siitä että blogger laittaa tekstit yhteen pötköön, lukeminen on raskasta. Täytyisi päivittää selain, mutta siihen minun kykyni eivät riitä.