Olipas hieno ja yllättävä näyttelyreissu loman päätteeksi Pietarsaareen :) Mietittiin pitkään viitsitäänkö ajella niin kauas, mutta onneksi viitsittiin. Ei olisi nimittäin lomaa voinut paremmin päättää!
Tollereita oli ilmoitettu 9 kpl ja tuomaroimassa ihana Elena Ruskovaara. Uroksia oli ainoastaan yksi, tämä juniori sai eh:n. Junnunarttuja taaseen useampi, tällä kertaa 3. Lumo esiintyi toisena ja hienosti jälleen neiti esiintymisen hoiti, saaden ihana arvostelun: "Erinomainen tyyppi. Hyvin linjakas ja narttumainen. Tarpeeksi voimaa alaleuassa. Kuono saa jykevöityä. Hyvä runko. Seistessä haluttu ylälinja. Oikea-asentoinen häntä liikkuessa. Sopivat kulmaukset ja sen mukaiset reippaat ja etenevät liikkeet. Erinomainen esiintyminen. Hyvä karva ja käytös." Muut juniorit saivat eri ja h, kilpailuluokassa Lumo nostettiin heti ykköseksi ja sai ainoana sa:n. Upeaa!
Ennen Taikaa kisasivat nuorten- avoimen- ja käyttöluokan nartut. Kukaan ei saanut sa:ta. Taika esiintyi tapansa mukaan upeasti ja sa sieltä tuli, jes! Taikan jälkeen oli vielä yksi vetaraani, jolle ei sa:ta. Joten pn- kehässä olivat vain meidän tytöt kaksin! Jarno vei Taikan ja minä Lumon. Juoksimme yhden kierroksen jonka jälkeen Elena osoitti meille Lumon kanssa ykköspaikkaa ja sanoi että nuori neiti on tänään ROP! Mikä fiilis, kyllä siinä vähän silmäkulma kostui, oma kasvatti ja voitti upean äitinsä ensimmäistä kertaa. Liikuttava hetki, sitä se oli :) Edelleen kun tätä kirjoittelen ei asiaa meinaa todeksi uskoa, näin ne lapset kasvavat ja joskus jopa päihittävät vanhempansa! Elena kehui vielä kehän jälkeen miten upeasti molemmat tytöt liikkuvat, kysyi vielä isästäkin kuka on ihanan Lumpparin iskä :) Ylpeänä kerroin että Grezagord`s Syvä Salaliitto eli Äijä. Hienon päivän kruunasikin kotimatkalla vielä tieto Äijän tämänpäiväisestä ison näyttelyn voitosta Norjassa, Norjan muotovalion ja pohjoismaiden muotovalion arvon saavuttaen! Onnea Äikky, Pia ja Jaana tätäkin kautta!
Tietoa päähenkilöistä
Edesmenneen Taika- tollerin (C.I.E RU LV BY EE MVA EE LV LT BALT VMVA RKFV-10 BYW-10 BALTV-10 V-10 BALTVV-16 VV- 16 EEV-17 EEVV-17 RIGAVW-18 HeVW-18 LTVV-19 TK1 BH Copperfox`s Carina) sekä Taikan tyttärien edesmenneen Lumon (FI JVA CIE FI VMVA BY MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA BYW- 13 PMV-13 LVV-15 TLNW- 16 EE VMVA LT VMVA HeVW-21 Magicfox`s Malvira) ja Minkun (FI JVA CIE FI VMVA BY MVA LV MVA EE MVA LT MVA BALT MVA BYW-15 EE JMVA LV JMVA BALTJW-15 TLNJW-15 TLNW-15 BALTV-16 RIGAW-18 HeV-18 BY GR MVA LT VMVA RTK1 RTK2 Magicfox`s Nebbiolo) sekä Minkun tytärten Myrrin (CIE FI JVA FI RTVA BY MVA EE MVA EE LT MVA JMVA LV JMVA LT JMVA BALT JMVA RIGAJW-18 JV-18 LTJV-19 RTK1 RTK2 RTK3 RTK4 Magicfox`s Amarone) ja Hertan (CIE FI JVA EE MVA LT MVA EE JMVA RTK1 RTK2 Magicfox`s Queen of Hearts) ja Myrrin tyttärien Charmin (CIB CIE FI KVA-VAHI FI JVA FI MVA FI RTVA SE JVA EE MVA LT MVA FI JMVA EE JMVA V-24 RTK1 RTK2 RTK3 RTK4 BH Magicfox`s Barbera) sekä Soman (FI JVA FI JMVA RTK1 RTK2 Magicfox`s Carminoir) koirailua kotosalla ja harrastusten parissa raportoi Hanna- emäntä. Naurua ja hammasten kiristystä :)
2013-06-16
2013-06-11
Tottelevainen kasvatti!
Iloisia uutisia saimme tänään 11.6 kun Nipsu- tyttö omistajansa Mirjamin kanssa tokoili hienosti alo 1- tuloksen- onnea! Sijoitus vielä kaikista alon kisaajista 3. parhaiksi- ei voi kun ihailla!
Kun Nipsu on tokoillut meillä ollaan eletty "pellossa". Saimme iloksemme ja vieraaksemme Wilkun sekä "isoveljensä" Remu- kultsun sekä toki heidän iskän ja äiskän Pirkon ja Riston tänne mökillemme. Voi sitä menon ja riemun määrää joka koirilla oli! Aamusta iltaan uitiin, noudettiin katiskaa järvestä, vesileluja, lumpeita, keppejä, muuten vaan uitiin ja sitten taas uitiin :D Kyllä oli illalla väsyneet koirat ja koko seuraava päivä meni lähes nukkuessa :) Lumppari- pikkuinen piti kovaa jöötä pojille, jotka kyllä pikkuneitiä uskoivatkin hyvin nöyrästi, heh! Olipas mukava vierailu ja tervetuloa uudelleen! Kutsu vierailemaan koskee myös muita kasvatteja, teitä kaikkia on aina ihana tavata!

2013-06-09
Taika ROP, Lumo pn2 Sert Tuurissa!
Vastoin ennakko-odotuksia Tuurin KR- näyttelystä tulikin meille melkoisen menestyksekäs :)
Uroksia meidän leiristä ei ollut paikalla ketään, viidestä paikalla olleesta uroksesta tuomaroinut Harto Stockmari antoi yhden erin ja sa: Reetulle (Hederas go for it). Onnea Marja ja Reetun esittänyt Anni!
Narttuja olikin sitten 13. Junnuluokassa jälleen ruuhkaa kuten on jo tavaksi tullut. Viisi kaikkiaan. Lumppari esiintyi kolmantena ja hienosti likka poseerasi! Meidän treenimääriin nähden jaksan kerrasta toiseen kummastella miten neiti nuo näyttelytilanteet ottaa. Seisoo kuin patsas asettelematta, ravaa reippaasti ja on koko ajan kuulolla että mitäs tehtäs ;) Harto antoi Lumolle hienon arvostelun, kehui etenkin päätä ja liikkeitä sekä leveitä reisiä- kyllä meidän liikuntamäärillä reidet onkin kondiksessa! Kaksi muutakin junnua saivat erin ja kilpailuluokassa kaikki juoksutettiin vielä yksittäin edestakas ja ympäri. Niin se Lumppari laitettiin ykköseksi, jes! Kahdelle ekalle sa.
Taika oli yksin valioluokassa, erin ja sa:n arvoisesti. Pn2 kehässä kisasi kaikkiaan 7 narttua. Anni vei Taikan (kiitoksia!) ja minä Lumon. Niin se rouva nostettiin ykköseksi ja Lumo jätettiin kakkospaikalle- eli serti tuli! 4. laatuaan ja olipas jälleen upeat fiilikset :)
ROP- kehässä Taika kisasi Reetua vastaan ja tällä kertaa Taika valittiin rotunsa parhaaksi! Hienolle päivälle hieno päätös- kyllä tyttöjä sitten hemmoteltiin runsain herkuin kuten upeasta työstä ansaittu oli :)

2013-06-08
Ihanaa kesää ja kasvateille sertejä!
Ollaan lomailtu viikko mökillämme Keuruulla, ihanaa ja työntäyteistä oloa! Tytöt ovat uineet sydämensä kyllyydestä, hyppineet laiturilta katiskan ja keppien perään, vahtineet joutsenia tulemasta omaan rantaan, kätkeneet luita pitkin 6000 m2 tonttia, sekä tietenkin toimineet työnjohtajina meidän ihmisorjien raataessa puutöiden ja maalaushommien parissa! Hellettä on riittänyt ja palkkatöistä on päästy hyvin irti. Eli sellaista lomaa kun kuuluukin!
Tänään 8.6 Orivedellä oli kaikkien rotujen näyttely, missä Pekka Teinin kehässä meiltä edustivat Wilkku ja Coco. Hienosti edustivatkin, sillä molemmat sertit tulivat Magicfoxien leiriin! Mahtavaa! Ensin Wilkku voitti nuorten luokan ja sitten oli pu3 sertin (jo 8.) kera, sitten Coco räjäytti potin, voitti junnuluokan 4. junnun joukosta ja kiri pn2:ksi kera ekan sertinsä! Wau! Meillä huomenna omien tyttöjen kera tiedossa ostosreissu Tuuriin ja samalla pyörähdetään myös Harto Stockmarin kehässä. Vähän pelkään että yhtä hienoa menestystä ei ole odotettavissa (Taikalla eh Hartolta), mutta yrittänyttä ei laiteta ja tulta päin vai miten sitä sanotaan ;-)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)