Lumosta Valio sekä Valko-Venäjän Voittaja 2013!

Lumo 18, 5 kk saavutti viikonloppuna ensimmäisen valiotittelinsä! Sekä BYW-13 eli Valko-Venäjän Voittaja- tittelin. Mahtavaa! 

Läksimme matkaan Miliam travelin busseilla ( 3 kpl) torstai-iltana Helsingin satamasta. Muita tollerituttuja en tiennyt matkalla olevan kuin Jaana Lumon isän Äijän kanssa. Matkanjärjestäjä oli tuttu, olin tehnyt samaisen reissun Taikan kera vuonna 2010. Matka oli todella pitkä ja raskas, vähän helpotti kun otimme hytin laivasta mennen tullen, sinne pääsivät koiratkin vähän hengähtämään pois bussihäkeistä. Lumo ei ole ennen laivalla eikä bussissa ollut, mutta täytyy sanoa pikkuneidin olevan mahtava matkakumppani :- ) Matkat pääosin nukuttiin, ei häirinnyt muiden koirien vonkuna ja räkytys, ei röykkyinen meno. Neiti oli itse rauhallisuus ja sitten kun pidettiin pissatustaukoja niin virtaa riitti.

Miskissä majoituimme hienoon hotelliin, ei ulkoapäin kummoinen mutta huoneet olivat positiivinen yllätys. Meillä Jarnon kanssa oli oikein ”sviitti”, oleskeluhuone sohvaryhmineen, keittiönurkkaus sekä iso makuuhuone. Kylpyhuone ja wc olivat myös erikseen. Todella siistiä ja hienoa! Tilaa riitti ja Äikkykin tuli meille majoittumaan Lumpparin kaveriksi, kiva oli tutustua Lumon isään paremmin! Hienosti oli yhteiset jutut isällä ja lapsellä, leikkiä riitti ja hauskaa oli :- ) 

Lauantaina oli Minskin Voittaja- näyttely, jossa tuomaroi tollereilla virolainen Marko Lepasaar. Esitin ensin Äijän ja hienosti sujui. Tuomari tykkäsi kovin ja antoi kaiken, tittelin, sertin sekä cacibin. Kun otin seuraavaksi Lumon kehään katsoi tuomari sitä vähän hymyillen, neiti kun on isäänsä paaaljon pienempi ja tällä hetkellä täysin turkiton. Varma olin ettei saada mitään. Yllätys olikin melkoinen kun tuomari pitkähkön juoksutuksen, tutkimisen ja tuumailun jälkeen totesi ”Give her all!” Olin ihan äimän käkenä ja pitihän tuomaria halata tästä hyvästä! Naureskellen sitten Äikystä Rop ja pikkuinen karvaton Lumppis Vsp! Huippua! Molemmille tittelit, sertit ja cacibit.

Illalla juhlittiin menestystä, lähdettiin Jaanan ja Jarnon kanssa taksilla keskustaan ja yritettiin löytää ravintola jota hotellin respa suositteli. Eihän se ihan helppoa ollut, mutta muutaman neuvon kysymisen jälkeen vihdoin löytyi. Sotapojat olivat hyviä neuvomaan ja katsoivat perään että varmasti löydettiin oikea suunta! Ravintolassa ruoka oli mahtavaa ja HALPAA, kolme ihmistä söi ja joi n 40 eurolla itsensä ähkyyn.  

Sunnuntaina olikin sitten tavallinen inttinäyttely. Tuomaroimassa montenegrolainen Sanja Vretenicic. Katseltiin hänen linjaansa joka oli hyvin tiukka. Vähänkin turkittomat ja pienet surutta pihalle, isot ja massavat pärjäsivät. Tässä kohtia kiitän Jaana sydämestäni että hänelle sopi jättää Äijä pois kehästä. Äijähän oli saavuttanut jo valiotittelin, Lumo taas kipeästi tarvitsi sertin tullakseen valioksi. Jos tuomari olisi nähnyt karhunturkkisen Äijän ja karvattoman Lumon rinnakkain niin ehkäpä serti olisi jäänyt meiltä saamati. Taktikoitiin siis ja laitettiin kaikki kortit peliin. 

Kehien kanssa oli sähläystä, kun meidän vuoro olisi ollut ja oltiin jo valmiina menemään kehään, tulikin sinne joku esittämään labbista, ikään kuin meitä ei olisi paikalla ollutkaan. No, päästiin sitten kuitenkin Lumo esittämään ja kyllähän se niin oli kuin oltiin arveltu. Liian karvaton, muuten kyllä tuomarin makuun. Saimme eri sa ja luokkasertin, muttei cacibia. Tämä oli meille voitto, sillä tällä sertillä Lumosta tuli valio! 

Tämän jälkeen mietimme että viedään Äijäkin kehään, kun se tuomarille sopi. Selitimme vain että nyt on valiouroskin tullut paikalle ja missä välissä voitaisiin arvostella. Kehän lopuksi vein sitten Äikyn kehään ja arvostelu saatiin. Liikkeet ja turkki olivat tuomarin makuun, mutta etuosasta hän ei pitänyt. Lisäksi syynäsi hampaat todella tarkkaan ja moitti hammaskivestä. Äikylle sitten samat sijoitukset kun Lumolle, eri sa ja luokkasert, ei muuta. ROP:ia ei sitten valittu mutta molemmat sertit saivat. Äikky tarviikin enää yhden jos haluaa grand championiksi, että sellainen optio tuolla luokkasertillä tuli :- )

Tällainen oli siis matkamme Minskiin. Raskas, pitkä, täynnä ”muuttujia” mutta myös hienot onnistumisen hetket! Kotiin tuomisina valiotitteli sekä voittajatitteli!  

Matkalla tuli nähtyä jälleen myös koiranäyttelyelämän nurja puoli. Kaikki eivät koiristaan piittaa pennin vertaa, vieraalle ihmiselle matkaan kertomatta ollenkaan nuoren koiran alkaneista ekoista juoksuista, matkapahoinvoinnista yms. Eikä koiran kuulumiset omistajaa kiinnostaneet koko matkan aikana. Vain se kiinnosti tuliko titteliä ja kun ei tullut (koira ei valitettavasti ollut ”näyttelytasoa”) niin tämän jälkeen ei enää kyselty mitään. Koiraparka! Eipä tästä enempää, mutta jos joku setteri- ihminen tätä blogia lukee niin minulta saa kyllä lisätietoa ko tapauksesta.