Tarto KV
Nyt jaksaa jo heräillä ja kirjoitella ylös viikonlopun kuulumisia. Palattiin meinaan Tartosta tuossa viime yönä kahden jälkeen, joten lievää matkaväsymystä on ilmassa. Reissumme alkoi perjantaina ihanassa räntäsateessa autolla Helsinkiin ja sieltä sitten Superstariin. Taikalle eka laivamatka isommassa paatissa, veneilykokemustahan kyllä löytyy runsain mitoin. Olin varannut A- luokan lemmikkihytin joten Taikan ei tarvinnut kököttää autossa merimatkaa, vaan se sai elellä "herroiksi" tilavassa hytissä ikkunasta meren liikkeitä seuraillen. Matka kesti reilun 2 tuntia ja sitten taas autoon ja ajamaan lumisessa kelissä kohti Tartoa. Onneksi oli Jari ratissa ja perille päästiin surkeasta kelistä huolimatta iltasella viiden aikoihin. Hotellimme Dorpat sijaitsi hyvällä paikalla, joen äärellä. Molemmin puolin jokea oli mukavat puistot ja kävelytiet eli koiran kanssa pärjäili ihan kivasti. Perjantai-iltaan kuuluikin reilun tunnin kävelyretki ja sitten aikaisin nukkumaan (tosin meikäläisen unet jäivät vähiin kauhean jännityksen ja hotellissa olevien muiden koirien metelöinnin vuoksi).
Lauantaina menimme näyttelypaikalle jonkinsortin messukeskukseen, jossa koiria oli paljon ja tilaa vähän. Sinne änkesimme häkkimme kanssa kehän laidalle odottelemaan ja katselemaan tuomarimme, norjalaisen Bjarne Sörensenin arvostelua. Tiukalta vaikutti linja, sinistä napsahti pienistäkin syistä ja etenkin koiran arastelusta hyvinkin herkästi. Taika oli jännittynyt, mutta suostui kuitenkin ottamaan namia ja tekemään temppuja siinä kehän laidalla. Pari tuntia odottelimme ja sitten tuli meidän vuoro mennä kehään. Hieman sain vetää koiraa perässä ja seisomaan asettelu ei ottanut luonnistuakseen. Paikka- käskyllä sitten kyllä seisoi joten kuten ja antoi tuomarin katsoa hampaat ja käsitellä. Juokseminen meni ihan kohtalaisesti ja sitten takas seisomaan. Taika yritti laittaa maate ja jumpitella mutta pysyin tiukkana ja siinä sitten seisottiin, tosin luimussa nameista ja innostuksesta huolimatta. Olin varautunut että ei tässä kovin hyvin käy tällä käytöksellä, mutta kävipä kuitenkin :) Tuomari otti serti, cacib ja rop- ruusukkeet käteensä ja ojensi minulle, sanoen että on todella kaunis koira. Voi vitsi kun olin iloinen! Saimme sen mitä unelmissa toivottiin ja vieläpä tiukalta tuomarilta. Tuota osaa kyllä arvostaa.
Jäimme toki ryhmäkehäänkin kun sellaiseen päästiin. Odottelua oli useampi tunti ja tuomarina meidän sunnuntain portugalilainen miestuomari. Kokoomakehässä Taika oli ihan lukossa, ja pakitti heti kun tuomari tuli katsomaan. No senhän sitten tiesi että ryhmässä ei sijoitusta herunut. Yksi kierros valokeilassa ja kiitos näkemiin. Tulipa koettua sekin, tosin nautinto oli koiran esiintymisestä kaukana ja tietenkin myös emännän, kun suretti koiran panikointi. Sunnuntain esiintyminen tuolla portugalin tuomarilla menikin sitten tosi huonosti. Taika oli aivan lukossa ja alkuun kieltäytyi tulemasta edes kehään. Esiintymisestä ei voi puhuakaan, ihme että tuomari yleensäkään pystyi arvostelemaan kyyryssä seisovan ja juostessa vetävän koiran. No eh sieltä sitten tuli, vaikka minä olisin kyllä tuomarin sijassa antanut hylsyn. Kiitos vaan mukava portugalin setä kun et heittänyt meitä kehästä ulos. Kyllä harmittaa hartaasti että taas ollaan samassa pisteessa kuin kesällä, koira ihan paniikissa ja jumissa eikä halua tehdä mitään kehässä. Kaunis koira mutta ei sitä kehässä näytä. Kertokaahan kaikki viisaat koiraihmiset jos tätä plokia lueskelette että mitä tuolle voisi tehdä? Alkaa omat neuvot olla vähissä.
Sunnuntai-iltana suuntasimme sitten kohti kotia. Taas pitkä matka autolla, laivaan A- hyttiin nukkumaan (Taika tosin teki pehmolelusta selvää joten ei koko aikaa nukkunut), sitten ajamaan Hesasta kotiin päin. Matkaseurana meillä olivat Rea Tara- bulmastiffin kanssa ja Rean matkakumppani Terhi vehniksensä Sepin kanssa. Kiitos heille seurasta! Oli mukava käydä yhdessä syömässä ja ostoksilla sekä tietenkin jakaa näyttely- ja koirakuulumisia:) Kyllähän noista karvakavereista juttua riittää vaikka ummet ja lammet, hiljaisia hetkiä ei paljoa ollut.
Kotona Taika oli aivan onnessaan. Herra hirveä huudatetiin varmaan kolmeen saakka ja meitä vaan nauratti vaikka yritettiin nukkua:) Sama meno jatkui aamulla joten kyllähän se oli yhentoista aikaan vääntäydyttävä ylös neidille ruokaa antamaan ja sitten Millin kanssa pihalle. Kyllä oli taas riemukas jälleen näkeminen, kolmen piiiiitkän päivän tauon jälkeen:)
