2014-12-29

Minku aikuistuu :-)

Niin se tuli ja meni Minkun eka joulu. Pääsi lapsonen tutustumaan pukkiinkin, kun Jarno laittoi joulupukinasun niskaan. Olipa siinä pienellä pöhinää hetken aikaa, kunnes tunnisti iskän vaatteiden alla ;-) Taika ja Lumo suhtautuivat jo kuin vanhaan tuttuun, olihan niitä pukkeja ja jouluja heillä takana jo muutamat.

Joulun aikaan Minkusta tuli iso tyttö, kun ekat juoksut alkoivat, yhtä aikaa Lumon kanssa. Ainakin toistaiseksi on juoksut sujuneet helposti, ei juurikaan mielialanvaihteluita tai muuta hömpötystä ole havaittavissa. Toki merkkailu lenkeillä on alkanut eri malliin kuin pentuna, mutta kuuluu asiaan. Lumo sitä vastoin on hieman hassu nykyään, tiedä sitten johtuuko juoksuista vai mistä. Todella hellyyden kipeä, yöllä pitää maata ihan kyljessä kiinni tai tunkea jopa tyynylle nukkumaan. Ihan suloista, mutta omat yöunet tästä väliin "hieman" kärsivät... Mutta mitäpä sitä ei koirilta hyväksyisi, kun rakkaita perheenjäseniä ovat :-)

Harrastukset ovat nyt hieman joulutauolla, mutta ensi viikolla jatkuvat taas nuorison agitreenit. Minkun viime treeneissä oli taas edistystä, kun tehtiin jo kuuden esteen rataa! Putki- ja hyppy-yhdistelmää. Lisäksi treenattiin rengasta ja keinua. Saapas nähdä koska edetään keppien opetteluun, sitä kyllä jo odotan. Muuten alkaakin olla kaikki esteet A:ta lukuunottamatta läpikäytynä. Ja Minku tykkää, omaan rauhalisen innostuneeseen tyyliinsä :)

Kahden viikon päästä käynnistyy myös näyttelyvuosi, kun suuntaamme koko lauman kera kohti Kajaania. Se onkin Minkun eka virallinen näyttely ja täytyy myöntää että vähän jo jännittää.. Minku on edelleen hieman takakorkea ja hyvin pentumainen, joten tuskin aloitamme uraamme sertillä kuten Lumo pari vuotta sitten :-)

Kohta juhlitaan Uutta Vuotta ja teemmekin sen "komeasti" Hiltonissa Helsingissä. Koska on Minkun eka uusi vuosi ja meilläpäin paukkuu raketit kuin sodassa konsanaan, ajateltiin ottaa turvallinen irtiotto arjesta ja lähteä lentokenttähotelliin nauttimaan vuoden vaihtumisesta. Lentokentän lähellä kun ei saa paukutella, nääs. Erinäisiä pamauksia on kyllä jo kuulunutkin, niihin ei pikkuneiti kyllä ole mitenkään reagoinut. Että tämmöistä koiralähtöistä elämää meillä, tosin kyllä itsellekin luksushotelli aamiaisineen kelpaa oikein hyvin :-)

En ole sitä tässä blogissa tainnut vielä kirjoittaakaan, että Minkusta tuli sitten lopulta Minku, eikä Hurma, vaikka nimi oli alkuun jo ennen syntymää päätetty. Kun toinen syntyi "puolikkaan " kokoisena ja kutsumanimi koko pentuajan oli Minimii, Minkuli, Minkupinku... niin eihän se Hurma-  nimi enää suuhun sopinut. Eli meidän tyttötrio on nyt siis Taika, Lumo ja Minku. Ei niin teemaan sopiva, mutta kantajalleen mitä parhain ja kuvaavin nimi :-)

Loppuun surullinen tieto, jota kukaan kasvattaja ei kohdalleen toivo, mutta jokaisen kohdalle se ennemmin tai myöhemmin osuu. Kasvattimme Nipsu, Magicfox`s Tribute Grenache, on nukkunut pois 27.12, pitkällinen sairastamisen uuvuttamana. Ikää Nipsulla oli hieman vajaa 3 vuotta.  Hyvää matkaa Nipsulle sateenkaarisillalle ja voimia omistajille suuressa surussa.