2010-11-01

BALTIAN VOITTAJA 2010 !!

Matkamme Baltian Voittajanäyttelyyn Rigaan oli onnistunut reissu. Läksimme perjantaina Terhin kanssa liikkeelle ja jälleen Miliamin kyydissä kohti Rigaa. Laivamatka sujui Taiksun kanssa hytissä hassutellen ja bussissa neiti matkasi kuin vanha tekijä, joka hän jo onkin:) Rigassa majoituttiin ihan ok hotelliin ja lauantai vietettiin Terhin kanssa Rigan ostosmahdollisuuksiin tutustuen. Kyllähän sieltä kaikkea kivaa löytyi:) Koirat saivat lepäillä hotellilla sen aikaa ja sitten riekkua keskenään illalla. Taika ja Terhin nuori Maisa vehnäneiti tulivat mainiosti juttuun ja leikki oli vauhdikasta painimista.

Sunnuntaina sitten oli näyttelypäivä. Näyttelyhalli on iso, kaikuva ja onneksi hyvin matotettu, kehätkin ihan kivan kokoiset. Tollerieta oli ilmoittautunut 3 kpl joista yksi valiouros ja toinen junnunarttu. Taika oli harmikseni kirjattu avoimeen luokkaan, matkanjärjestäjä kun oli jättänyt valiotodistuksen lähettämättä. Tosin kuultiin siinä sellaista että usemmankin suomalaisen valiokoiria oli virheellisesti siirretty avoimeen luokkaan, tarkoituksena ilmeisesti vetää kotimaisilla koirilla kotiin päin. Ilmeisesti Latvian ja Suomen Kennelliitoilla jotain kahnausta.

Taika oli iloisella tuulella ja esiintyi tosi hyvin. Ei ollut mitään parannettavaa mielestäni. ROPin vei mahtava valiouros Lauvuastus Indian Pepper jolla oli upeat merkit ja rakenne hieno, Taikan tyyppinen, meille sitten ojennettiin hopeinen VSP- pokaali. Ja tietenkin se mitä hakemaan läksimme, Cacib ja sen myötä Baltian Voittaja 2010- titteli!

Hieno näyttelypäivä jonka kruunasi vielä Terhin maisaneidin Baltian juniorivoittaja- titteli, onnea! Kyllä sitten kelpasi lähteä kotia kohden, väsyneinä mutta onnellisina:)